Paccas ja KPV yhteistyössä: ”Lämmittää kädet ja mielen!”
Julkaistu: 20.10.2022 14.57

Paccas ja KPV yhteistyössä: ”Lämmittää kädet ja mielen!”

Paccas Oy on toteuttanut yhteistyössä KPV:n kanssa käsinemalliston, jonka jokaisesta myydystä tuotteesta lahjoitetaan reilu osuus KPV:n junioritoimintaan.

Kokkolan seudulle perustettiin 1800-luvulla nahkaverstaita, jonka raaka-aineet saatiin lähialueen kylistä. Näistä verstaista alkoi Kokkolan kehitys nahkakaupungiksi, ja alalla työskenteli myös Miika ja Olga Muhonen. Kyseinen pariskunta opetti nahkakäsineiden teon jalon taidon eteenpäin jälkipolville.

Oppi kulki suvussa, ja 1980-luvulla Muhosten lapsenlapset perustivat oman nahkakäsineitä valmistavan yrityksensä. Yritys oli koko perheen projekti.

Yrityksen toimitusjohtaja tänä päivänä on Satu Tuomala, jo neljännen sukupolven edustaja Muhosten jälkeen, joka taitaa käsineen valmistuksen. Satu Tuomala kertoo olevansa innoissaan KPV:n kanssa tehtävästä yhteistyöstä.

– Idea tällaisesta tavasta tukea KPV:n junioritoimintaa oli monen asian summa. Meidän perheessä jalkapallo kuuluu monella tapaa arkeen. Koronan johdosta liikunnan ja liikuntayhteisön vaikutus lapsen ja nuoren kehitykseen korostui, ja oli monella tapaa meidänkin keskusteluissa esillä. Samaan aikaan KPV:ssä tapahtui muutoksia, ja saimme yhteydenottoja mahdollisuuksista tukea Pallo-Veikkoja, Tuomala kertoo.

Paccas teki samaan aikaan yhteistyötä kokkolalaisen PaaPiin kanssa. Siinä PaaPiin logoja ommeltiin merkkeinä Paccas-tossuihin.

– Tuosta kaikesta virisi idea, että mitä jos KPV:lle tehtäisiin oma kinnasmallisto samantyyppisellä kangaslogolla varustettuna. Esittelimme sen KPV:n väelle, ja siihen tartuttiin. Ajatus tuottojen ohjaamiseksi juniorityöhön oli myös hallituksen mielessä.

Ensimmäiset kintaat sai käyttöönsä lähipiirin nuori jalkapalloilija, ja toiset menivät viime viikonloppuna Palloliiton kultaisen ansiomerkinkin saaneelle seuravaikuttaja Jouko ”Toro” Vierimaalle.

Paccaksen suunnittelemat ja toteuttamat KPV-tuotteet ovat valmistettu pehmeästä sekä kestävästä lampaan nappanahasta. Tilaamalla omasi täältä, lahjoitetaan ostoksestasi 20% lyhentämättömänä seuran junioritoimintaan.


KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola