Neljä uutta pelaajasopimusta: Haris Chantzopoulos jatkaa Vihreässä!
Julkaistu: 01.02.2022 17.37

Neljä uutta pelaajasopimusta: Haris Chantzopoulos jatkaa Vihreässä!

KPV julkisti tänään neljä uutta pelaajasopimusta. Mukaan mahtuivat Charalampos "Haris" Chantzopoulosin sekä Jusa Ihalaisen jatkosopimukset, mutta lisäksi myös edustusjoukkueessa uusina niminä Sampo Rintalan ja Samuel Uusitalon allekirjoittamat sopimukset.

19-vuotias puolustaja Samuel Uusitalo siirtyy vihreään miehistöön naapuripitäjän FF Jaron:n riveistä.

– Halusin kokeilla jotain uutta, ja olen kuullut hyvää KPV:stä ja Christianista (Sund). Christian osaa työskennellä hyvin nuorten kanssa. Peliaika on tietysti tärkeä tekijä, mutta totta kai meidän pitää yhdessä voittaa otteluita, Uusitalo kertoo.

– On tuntunut hyvältä harjoitella täällä. Meillä on tosi hyvä joukkue, jossa kaikki yrittää aina parhaansa, Uusitalo jatkaa.

Uusitalo kuvailee itseänsä hyväksi puolustavaksi pelaajaksi. Hän voittaa usein ykkös- ja kakkospallot, ja yrittää aina pelata eteenpäin.


Sampo Rintalan polku edustukseen

Harjoituksissa ja harjoitusotteluissa onnistumisia tammikuussa saanut Sampo Rintala on KPV:n kasvatti. Hyökkääjänä KPV Akatemian riveissä vaikuttanut Rintala kertoo ympyrän sulkeutuneen, kun vihdoin paikka edustusjoukkueesta löytyi.

– Todella hienoa, kun nyt pääsee todella haastamaan itseään joka treeneihin, Rintala kertoo.

– Vahvuuteni ovat omasta mielestäni maalin tekeminen, nopeus ja veto, sekä niiden hyödyntäminen. Hyökkäyskolmanneksella ne asiat tulevat luontaisesti minulta, Rintala kertoo.

Kaksikymppinen hyökkääjälupaus lupaileekin pilke silmäkulmassa toistakymmentä maalia tulevalla kaudella, mikäli peliaikaa vain tarjotaan hyvin.


Jatkosopimuksia kaksin kappalein

Vanhoina tuttuina jatkosopimuksen solmivat Haris Chantzopoulos ja Jusa Ihalainen.

Ihalaisen syksy ja talvi meni kuntoutumisjakson parissa, sillä syyskuussa mieheltä operoitiin olkapää. Nyt mies on kuitenkin elämänsä kunnossa.

– Hyvältä tuntuu jatkaa! Meillä on tosi hyviä puolustajia, ja kova kilpailu puolustajien kesken. Joka päivä tehdään töitä sen eteen, että se paikka avauksesta irtoaa, Ihalainen kertoo.

Ihalainen kertoo vahvuuksikseen monipuolisuuden ja mukautumisen pelitavasta riippuen. Tullaanko miestä kenties näkemään hyökkääjänä tulevalla kaudella?

– En kyllä usko, mutta kyllä sekin varmaan luonnistuisi, Ihalainen naurahtaa.

Viime kaudella kapteenistoon kuulunut Haris Chantzopoulos aloittaa nyt neljännen kautensa Pallo-Veikoissa.

– Olen iloinen sopimuksesta! He tiesivät mitä heillä on ja mitä minä tarjoan, ja toisinpäin. Kaikki oli selvää välillämme, Haris avaa.

Harisin odotukset tulevalta kaudelta ovat korkealla. Mies kertoo parantavansa tekemistään jatkuvasti, niin kentällä, kopissa, kuin jalkapalloyhteisössä.

Tiedän, että meillä on päävalmentajana kunnianhimoinen kaveri, jonka tarjoamat harjoitukset ovat laadukkaita.


Katso alta tämänpäiväinen lehdistötilaisuus:









KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola