Santeri Mäkinen sopimukseen
EdustusjoukkueJulkaistu: 06.01.2024 15.17

Santeri Mäkinen sopimukseen

KPV:n pelaajapakka täydentyi lauantaina Santeri Mäkisen allekirjoittamalla pelaajasopimuksella.

21-vuotias Mäkinen lähtee näin viidenteen kauteensa KPV:n edustusjoukkueessa. Ensimmäiset sarjaottelunsa Mäkinen pelasi Ykköstä KPV:n edustusjoukkueessa jo kaudella 2020, jolloin pelejä kertyi kaikkiaan kymmenen kappaletta. Viime kaudella Mäkinen oli jo joukkueen avainpelaajia ja pelasi kaikkiaan 25 ottelussa, näistä 23 avauskokoonpanossa. Kaikkiaan Mäkinen on listannut jo 70 sarjaottelua KPV:n edustuksessa. Lisäksi viime vuosina pelejä on kertynyt KPV:n cupin otteluissa ja Akatemian riveissä 34 kappaletta.

Laitapelaajana tai lähinnä hyökkäävän pelaajan rooleissa viihtyvällä Santulla on Ykkösen maaleja yhteensä kuusi kappaletta, näistä kaksi viime kaudella.

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola