CABB:n ja KPV:n järjestämä #hyväveikko eikiusaa -perhetapahtuma onnistui lauantaina upeasti. Aurinko ja kaunis kesäsää houkutteli Kokkola Areenalle reilusti yli tuhat kävijää. Tapahtuman yhteydessä pidetty harrastefutisturnaus aloitti tapahtumat klo 10 ja päätti klo 17 aikoihin, joten toimintaa riitti pitkälle lauantain iltapäivään.
CABB tarjosi jälleen hyväveikko eikiusaa -tapahtumaan nousevan nuoren suomalaisen artistin Ella Heroldin esiintymisen. Esiintyjäkattauksessa oli myös nouseva kokkolalainen nuori trubaduuri Oskar Pensaari, joka sai kunnian olla Kokkola Areenan ensimmäinen artistiesiintyjä. Kokkolalainen suosikkinäyttelijä Niklas Pohjola toimi tapahtuman juontajana ja keskustelukumppanina läpi päivän.
Pomppulinnat olivat jälleen lasten suuressa suosiossa ja kolmen linnat ympärillä olikin jatkuva ruuhka. CABB:n onnenpyörä veti myös lapsia kokeilemaan minkälaisen palkinnot pyörä antoi. Ensi- ja turvakoti tarjosi tapahtumassa Susanna Lindholmin johdolla omaa tärkeää infoaan.
Pisimmät jonot olivat makkarapisteillä, jossa KPV:n B-tytöt ja pojat paistoivat tapahtumavieraille noin 1200 makkaraa ja limsaa.
Näin koulujen alkaessa on hyvä muistaa Hyväveikko eikiusaa.
| 16.08.2026 11.44 | Hyväveikko eikiusaa -tapahtuma onnistui upeasti |
| 06.08.2026 10.24 | Hyväveikko eikiusaa perhetapahtuma kutsuu 15.8 |
| 19.07.2026 16.23 | KPV:lle kaksi voittoa Kokkola Cupin finaaleissa |
| 14.06.2026 10.39 | KPV:lle palkinto liikunnan lisäämisestä seuratoiminnassa |
| 08.06.2026 19.35 | Lauantain JJK-otteluun poikkeusjärjestelyitä |
| 30.05.2026 12.33 | Onnittelut valmistuneille! |