Kultaa Kalajoen talvisarjasta!
Julkaistu: 04.04.2022 16.57

Kultaa Kalajoen talvisarjasta!

Koronasta huolimatta talven aikana on saatu pelattua ihan kohtuullinen määrä harjoituspelejä, sekä olemme osallistuneet myös kahteen talvisarjaan. Yhteensä pelejä kauden alusta lukien on kertynyt jo 27 kpl. Treenattu ollaan Kipparihallissa 1-2 kertaa viikossa vuorojen määrästä riippuen sekä LiikeVoimalla fysiikkatreeneissä. Harjoituskausi on sujunut hyvin, ja ilman suurempia keskeytyksiä, vaikka välillä onkin ollut todella paljon pelaajia sairaana. Tässä vähän pelikuulumisia talvikaudelta.

K-Pallo Kalajoelta järjesti ensimmäistä kertaa talvisarjan Hiekkasärkät Areenalla, ja halusimme luonnollisesti olla mukana kun lähialueella tällaista järjestetään. Sarjassa oli 6 joukkuetta, kaikki omasta piirisarjasta tuttuja. Korona varjosti sarjaa paljon: tuli ottelusiirtoja, yleisö ei päässyt peleihin ja välillä oli vaikea saada pelaajiakaan, kun tyttöjä oli niin paljon sairaana. Onneksi osallistuimme vain yhdellä joukkueella, joten aina kuitenkin löytyi kymmenkunta tyttöä yhteensä 27 pelaajastamme. Tammikuun turnaukseen emme päässeet osallistumaan, joten T12 ystävällisesti paikkasi meitä ja pelasi pari peliä puolestamme. Pelasimme sarjassa siis itse 8 ottelua, joista maaliero oli 30-0, joten voitimme sarjan melko ylivoimaiseen tyyliin. Tyttöjen mielestähän tämä oli mukava sarja, kun sai voittaa ja tehdä paljon maaleja, mutta tuo maaliero ehkä kertoo miksi emme tänä kesänä osallistu omanikäisten piirisarjaan lainkaan… Kuvissa viimeisissä peleissä pelanneet tytöt, mutta mitalin saivat kaulaansa kaikki, jotka ovat jollain kertaa olleet peleissä mukana.


Kalajoen sarjan lisäksi olemme pelanneet epämuodollisempaa talvisarjaa yhdessä Vaasan seudun joukkueiden ja SJK:n kanssa. Yhteensä mukana on ollut 5 joukkuetta (KPV, SJK, Laihian Luja, FC Sport ja VPS), ja yhteen pelitapahtumaan on aina osallistunut 4 joukkuetta. Jokainen on vuorollaan kutsunut toiset pelaamaan omaan halliinsa. Me emännöimme turnausta joulukuussa, lisäksi olemme käyneet Seinäjoella ja Kuortaneella pelaamassa. Tämän sarjan pelit ovat olleet todella hyvätasoisia, ja palvelleet kehittymistä ehkä paremmin. Tämä yhteistyö toivottavasti saa jatkoa!


Tammikuulle suunniteltu Pirkkahalliturnaus peruuntui, mutta osa joukkueesta pääsi onneksi Ouluun OGC-turnaukseen. Tässä hyvätasoisessa turnauksessa sijoituimme haastesarjassa pronssille kahden ONSin joukkueen jälkeen. Olihan se mahtavaa päästä pitkästä aikaa turnaukseen, ja pelien lisäksi ehdittiin vähän shoppailla ja käydä SuperParkissa :)


Lisäksi on pelattu harkkapelejä, jos on jostain satuttu kenttävuoroja saamaan. Parhaat treenivastustajamme ovat edelleen oman seuran P11 ja T10, kiitokset heille hyvästä yhteistyöstä! Huhtikuulle on suunnitteilla vielä kaksi turnausta. 8.-10.4. matkaamme Helsinkiin Play Like a Girl -kutsuturnaukseen, johon kutsutaan ikäluokkien kovimmat joukkueet. Saimme kutsun toista kertaa peräkkäin, mistä luonnollisesti olemme todella otettuja. Ennen vappua käydään vielä Vaasassa FC Sportin kevätturnauksessa, ja sitten ollaankin aikalailla valmiita aloittamaan 2010-syntyneiden piirisarja.

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola