Tervetuloa kaudelle 2023
Julkaistu: 22.11.2022 18.54

Tervetuloa kaudelle 2023

KPV T11-joukkueessa on kauden 2023 alkaessa 27 pelaajaa ja olemme yksi seuran suurimpia tyttöjoukkueita. Mukaan mahtuu edelleen uusia pelaajia, mutta pikkuhiljaa alamme jo vaatia aiempaa pallopelitaustaa uusilta pelaajilta. Luethan kaikki alla olevat ohjeet huolella.

Jalkapallo on antoisa, mutta samalla melko vaativa harrastus. Koska kyseessä on joukkuelaji, kaikkien pelaajien tekeminen vaikuttaa myös muihin pelaajiin joten siksi yhteiset säännöt ja niiden noudattaminen ovat tärkeitä. Vuonna 2022 joukkueellamme oli yli 200 harjoitusta tai peliä. Kaikkiin tapahtumiin ei tietenkään tarvitse osallistua, mutta olethan vanhempana valmis kolmeen K:hon - kuljeta, kustanna ja kannusta.

Kun joukkueeseen liittyy uusia pelaajia, edellytämme aktiivista osallistumista harjoituksiin sekä harjoittelua myös omalla ajalla. Joukkueessa pelaavat tytöt ovat harjoitelleet jo pitkään, jopa kuusi vuotta, joten uusien pelaajien on sitouduttava toimintaan, jotta taidot pääsevät kehittymään. Perustekniikoiden kunnollinen oppiminen on äärimmäisen tärkeää, ja tiettyjä perusasioita on mahdollista harjoitella myös kotona, ja sitä toivomme uusilta pelaajilta. Jalkapallo lajina ei ole helpoimmasta päästä vaan opeteltavia asioita on paljon, jotta pelaaminen on mielekästä. Samalla se antaa todella paljon yhteisten kokemusten kautta.

Jos olet kiinnostunut jalkapalloharrastuksen aloittamisesta, toimi seuraavasti:

  • Tutustu joukkueen sääntöihin, jotka löytyvät materiaalipankista
  • Ota yhteyttä joukkueenjohtaja Markus Ketolaan tai vastuuvalmentaja Taija Maunumäkeen. Yhteystiedot löydät klikkaamalla kuvaa joukkueen pääsivulla. Kerro mielellään lapsen aiemmista liikuntaharrastuksista
  • Tule harjoituksiin sovittuna ajankohtana yhdessä lapsen kanssa, harjoitusajat näkyvät kalenteristamme etusivulta. Tulkaa harjoituksiin ajoissa, viimeistään 10 min ennen harjoitusten alkua, jotta ehditte esittäytyä valmennukselle.
  • Pelaaja tarvitsee sisäliikuntavarustuksen, lenkkarit (ellei nappuloita ole) ja juomapullon. Pallon saat aluksi joukkueelta lainaan, älä tuo omaa palloa ellei se ole alla kuvattu Select Omega Pro koko 4.
  • Harjoituksissa voi käydä maksutta muutamia viikkoja ennen kuin tarvitsee tehdä päätöstä joukkueeseen liittymisestä.

Joukkueeseen liitytään täyttämällä pelaajatietolomake, ja palauttamalla se allekirjoitettuna joukkueenjohtajalle. Allekirjoituksella sitoudutaan noudattamaan joukkueen sääntöjä sekä maksamaan kausi- ja pelimaksut joita seura tai joukkue laskuttaa. Kauden 2023 kausimaksu on 550 €, joka kattaa harjoittelun ja harjoituspelit, Palloliiton pelipassin, piirisarjapelit sekä Kokkola Cup -osallistumisen. Lisäksi vanhempien on sitouduttava osallistumaan joukkueen talkoisiin. Joukkue osallistuu turnauksiin useita kertoja vuodessa, mutta turnauksiin osallistuminen on aina vapaaehtoista ja turnauskulut laskutetaan osallistujilta kulujen mukaan.

Pelaajien on lisäksi hankittava omalla kustannuksellaan seuran peli- ja harjoitusvaatteet. Joukkueen peliasuun kuuluu vihreä ja valkoinen pelipaita, vihreät shortsit sekä vihreät sukat. Jokainen pelaaja tarvitsee lisäksi harjoituspaidan, sekä KPV:n takin joka voi olla verkka-, tuuli- tai sadetakki. Useimmilla tytöillä on myös seuran palloreppu. Joukkueeseen liittyessä saa valita pelinumeron kaikista vapaana olevista, käytössä olevat näkee etusivulta kohdasta Joukkue. Pelinumero painatetaan varusteisiin. Seuran vaatteet hankitaan tilauslomakkeen kautta, Niina Krintilä vastaa varusteasioista. Joukkueella on muutamia lainavaatteita, joita voimme alkuun lainata uusille pelaajille, elleivät ne ole jo käytössä jollakin toisella, jottei heti tarvitse hankkia varusteita. Seuran vaatteiden lisäksi on hankittava pallo, nappulakengät ja säärisuojat. Kun ostatte nappulakenkiä, älkää ostako liikaa kasvun varaa sillä liian isoilla kengillä on vaikea pelata. Pallon on oltava Select Omega Pro tai Select Super Brillant kokoa 4, yhtenäiset pallot pelaajille ovat harjoitteiden toistettavuuden kannalta tärkeitä joten siksi mitä tahansa palloja ei sallita.

Uudet pelaajat pääsevät mukaan peleihin, kun valmennus katsoo heidän olevan siihen valmiita. Lähtökohtaisesti kuitenkin edellytämme vähintään 4 kk treenijaksoa ennen peleihin osallistumista. Kesän 2023 peleihin emme enää ota mukaan uusia pelaajia, ellei pelaajalla ole aiempaa pallopelitaustaa.

    Tässä vielä muutamia linkkejä pallonkäsittelytaitojen harjoitteluun kotona. Koko joukkue on treenannut näillä ohjeilla keväällä 2020 koronatauon aikana. Tarvitset pallon ja vähän tilaa, voit tehdä treenin sukkasillaan tai avojaloin.

    Käpylä United 30 min treeni

    https://www.youtube.com/watch?v=Uki5r2hg4K0 (treeni alkaa kohdasta 7 min)

    Käpylän Pallon 45 min treeni (vähän vaikeampi)

    https://www.youtube.com/watch?v=dh0WjdyrnxE (treeni alkaa kohdasta 16 min, tee pallotanssiin asti eli kohtaan 35 min)

    https://www.youtube.com/watch?v=qVSvxl3_5fw (treeni alkaa kohdasta 11 min)

    KPV:n Juniorit Ry


    KPV Klubi

    Antti Chydeniuksenkatu 71

    67100 Kokkola