KPV ja Oskari Rounaja pelaajasopimukseen
KPV on solminut pelaajasopimuksen laitapelaaja Oskari Rounajan kanssa.
Oululaislähtöinen Rounaja on pelasi viime kaudella OPS:ssa, jonka riveissä mies pelasi 27 ottelua ja onnistui maalinteossa kolmesti.
20-vuotias keskikenttämies viihtyy parhaiten laidalla ja on paikannut myös laitapakin paikalla. Aikaisemmin Rounaja on edustanut myös KuPS:aa.
-"Hienoa päästä pelaamaan perinteiseen futiskaupunkiin, seuran vahvat perinteet ja taustat loistavassa kunnossa joten pelaamiseen pääsee keskittymään täydellä sydämellä", Rounaja kertoo.
-"Joukkueen taivoitteena ainoastaan nousu liigaan, jokainen tulee varmasti antaman kaikkensa tämän eteen! Henkilökohtaisesti haluan vakiinnuttaa paikan avauksessa, kentällä tulette näkemään periksiantamattoman kropan likoon laittavan pohjosen pojan!", Oskari päättää.
-"Dekhteryukin sopimusasioiden kariuduttua, meille tuli tarvetta monipuoliselle hyökkäävälle keskikenttämiehelle uudelleen. Haluamme ensisijaisesti kotimaisia pelaajia ja nyt löytyi tavoitteisiimme sopiva vaihtoehto.", Vihreän valmentaja Jarmo Korhonen taustoittaa.
Sopimus kattaa tulevan kauden.
| 09.11.2018 19.28 | KPV NOUSEE VEIKKAUSLIIGAAN, TPS-KPV 1-1 |
| 02.11.2018 23.34 | Kauden huipennus!! Panoksena liigapaikka!! TPS-KPV 3.11.2018 klo 15.00 |
| 02.11.2018 09.44 | Maaliton avausosa liigakarsinnassa, KPV-TPS 0-0 |
| 30.10.2018 20.08 | Vuosikymmenen ottelu!! Veikkausliigan karsinta KPV-TPS ke 31.10.2018 klo 14.00 |
| 28.10.2018 19.58 | Liigakarsinnan kenraalissa selvä voitto, KPV-FC KTP 3-0 |
| 26.10.2018 15.44 | Toinen ottelupallo tarjolla, KPV-FC KTP LA 27.10.2018. klo 13.00 |