27
KES
19.00
Akatemia, Nelonen

NIK - KPV Akatemia   2 - 5

Skogsvallen, Nykarleby

NIK juhli - KPV vei pisteet

Nykarleby IK juhli viikolla 100-vuotista taivaltaan. KPV onnitteli torstaina nelosen ottelun alkajaisiksi merkkipaalun ylittäjää. Nelosen kärkiottelussa KPV akatemia kuitenkin oli tyly vieras ja vei pisteet lopulta 5-2 (2-2) tuloksella.

Akatemia oli liikkeellä vahvalla ryhmällä. Jo valmistaviin harjoituksiin osallistui 24 pelaajaa ja siihen vielä tuli edarin ryhmästä muutama toipilas mukaan ottamaan pelituntumaa.

NIK aloitti vahvasti ja puristi hyvällä prässillään Akatemian useinkin niinsanotusti telineisiin. Akatemian avauspeli ei toiminut ärhäköiden NIK:n pelaajien iskiessä palloon usealla miehellä. Riku Lelon maalille syntyi muutamia vaarallisen näköisiä tilanteita.

Avausjakson maalit syntyivät jakson puolivälissä 13 minuutin sisään. Loistopelin pelannut Harri Heiermann avasi läpiajostaan maalikarkelot pelin 23.minuutilla. Sitten Akatemian puolustus koomaili pariin kertaan ja NIK olikin yllättäen johdossa Simon Julinin ja Sebastian Vikströmin maaleilla. Heiermann kuitenkin harhautteli itsensä laukaisupaikkaan ja sijoitti pallon nätisti takanurkkaan ja peli oli taas tasan 2-2.

Toisella jaksolla peli kääntyi selkeästi akatemian haltuun, vaikka valmentaja Aki Lyyski teki seitsemän vaihtoa. Akatemian pelin taso ei vaihdoista heilahtanut, mutta NIK:lla ei ollut asettaa väsyvien pelaajien tilalle uutta, samantasoista pelimiestä.

Aki Sipilä onnitui tekemään takatolpalta helpottavan 2-3 maalin heti jakson alkuun. Sitten oli vuoro Joni Vanhakankaan bravuurin. Vapaapotku 27 metristä ylänurkkaan ja tilanteeksi 4-2. Lopussa viimeiset 30 minuuttia pelannut Chevonen Marsh pujotteli läpi ja ohitti vielä veskarinkin ampuen tyhjään rysään.

Nelosen kärkiottelu oli tasokas ja vauhdikas alusta loppuun. Akatemia otti sarjassa kahdeksannen perättäisen voittonsa ja johtaa toisena edelleen olevaa NIK:a viidellä pisteellä. Seuraavaksi isketään perjantaina, kun LBK tulee akatemian vieraaksi Ykspihlajaan.

Harri Heiermann pelasi ensimmäisen ottelunsa yli kuukauteen. Mies oli heti loistovireessä tehden kaksi maalia.

Myös Aki Sipilä maistoi harvinaista herkkua ja onnistui maalinteossa.

Keskikentällä pelattiin rajusti. Miko Tornikoski otti osumaa

Kenellekähän pitäisi vapari puhaltaa. Oskari Saviranta tulkittiin virheen tekijäksi.

Ei ainakaan jalkojen välistä pääse pallo pujahtamaan.

Katse palloon. Topparina koko pelin pelannut 16-vuotias Lauri Paloneva tuon pallon lopulta vei.

Joni Vanhakangas. Vapari 27 metrissä. Ja lopulta mies maisemiin tuulettamaan nelosen maalitilaston kärkipaikkaa.

Chevone Marsh kikkaili läpi ja kuljetti maalivahdinkin ohi Akatemian viidettä osumaa tehdessään.

Mikon ja Jonin katse tiukasti pallossa puskutilanteessa. Sipilä vahvistaa 

Tilastot
NIK

2 - 5

(2-2)
22'MaaliHeiermann Harri
36'MaaliHeiermann Harri
49'MaaliSipilä Aki
70'MaaliVanhakangas Joni
90'MaaliMarsh Chevone

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola