KPV B-pojat SM-karsintaan
Julkaistu: 28.09.2019 00.00

KPV B-pojat SM-karsintaan

KPV:n B-pojat varmistivat nousunsa B-poikien SM-karsintaan ensi talveksi. Tulos varmistui jo ennen ensi lauantain kotiottelua Jippoa vastaan. KPV voitti Oulussa tappioitta ja vain yhdessä tasapelissä pisteitä menettäneen OLS:n. OLS:n Mikke Kiljunen vei isännät johtoon 36.minuutilla. Topi Mäki tasoitti rankkarista vielä ennen taukoa.

Toisella jaksolla liukas kärki Joonas Paananen ampui pelin voittomaalin, kun mittarissa oli 67 minuuttia. Peli pysyi jännittävänä ihan viimeisille sekunneille asti. Lopulta Santeri Mäkinen onnistui tekemään rauhoittavan 3-1 osuman, kun käytiin jo erotuomarin antamaa lisäaikaa.

KPV nousi sarjassa toiseksi 25 pisteellään. Kolmesta Ykkösen lohkosta nousee ensi talven SM-karsintaan jokaisen lohkon kaksi parasta sekä kaksi parasta kolmanneksi sijoittunutta joukkuetta. Päätöskierroksella KPV kohtaa vielä Jippon ja voi pudota lohkonsa kolmanneksi. A-lohkon kolmosena oleva Honka 2 voi kuitenkin kerätä maksimissaan 24 pistettä, joten KPV:n paikka ykkösen kahdeksan parhaan joukossa on jo varmistunut.

Onnittelut pojille sekä vastuuvalmentaja Joni Sorvojan tiimille jo tässä vaiheessa. Ensi lauantaina klo 15 alkaen voi joukkuetta onnitella Kipparihallissa, kun vuorossa on päätöskierroksen ottelu Jippoa vastaan.

Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola