Neljä jatkosopimusta
Julkaistu: 24.10.2017 00.00

Neljä jatkosopimusta

KPV:lle neljä jatkosopimusta

Puolustajat Timo Rauhala, Teemu Mäki jä Elmer Kääntä sekä maalivahti Riku Lelo Lun Koka ovat sopineet ensi kautta koskevat jatkosopimukset KPV:n kanssa.

Luottopelaajaksi noussut laitapakki Rauhala aloittaa neljännen kautensa Vihreissä.

-”Hienoa päästä jatkamaan hommia ensi vuonna täällä. Tällä kaudella ei onnistuttu tavoitetta saavuttamaan, joten homma on siltä osin vielä kesken. Joka vuosi on asiat mennyt eteenpäin kentällä ja sen ulkopuolella ja samaa rataa kun jatketaan, niin se palkintokin tulee jossain vaiheessa”, sanoo Rauhala.

Pallo-Veikkojen oma kasvatti Teemu Mäki jatkaa myös ensi kaudella. Teme nousi edustuksen rinkiin jo vuonna 2010 ja on pelannut lähes 200 edustusjoukkueen ottelua

-”Kiitoksia! Mahtava jatkaa vieläki osana KPV:n vihreää perhettä. Nyt vaan preseasonilla kovaa duunia että pystyy parhaansa mukaan auttamaa joukkuetta saavuttamaan sen tulevat tavoitteet”, Mäki paaluttaa tulevaa kautta.

Kesällä Vihreisiin siirtynyt nuori toppari Elmer Kääntä aloittaa ensimmäisen kokonaisen kautensa KPV:n miehistössä. Avauskautta häiritsi armeijan suorittaminen.

-”Oli helppo päätös jatkaa KPV:ssa. Odotan jo innolla ensi kautta, kun pääsen valmistautumaan siihen ilman häiriötekijöitä.

Uskon, että pystyn antamaan ensi vuonna paljon enemmän joukkueelle ja pystytään saavuttamaan se yhteinen tavote.

Maalivahti Riku Lelo Lun Koka on KPV:n oma kasvatti ja nuorukainen debytoi kahden ottelun verran Ykkösessä tällä kaudella.

-”Ite oon tosi tyytyväinen, että saatiin sopimus sorvattua ja ootan innolla ens kautta. Varsinkin nyt kun Matti jatkaa mukana ja tavotteet pysyy kovana. Ens vuonna lähetään pelaamaan paikasta ykköstorjujana.” Lelo päättää.

Nelikko siis liittyy Milos Josimovin seuraan ja jatkaa KPV:n riveissä myös ensi kaudella.

Tällä hetkellä sopimuksia on kasassa viisi.

Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola