16
KES
18.30
Edustus, Veikkausliiga

KPV Edustus - FC Inter  1 - 3

Kokkola, Keskusurheilukenttä

Inter liian kova pala Vihreälle, KPV-FC Inter 1-3

Otteluraportti KPV-FC Inter, Veikkausliiga 16.6.2019

Inter väänsi toisella jaksolla voittoon

KPV palasi muutaman viikon tauon jälkeen kotiyleisön eteen Keskuskentälle, kun sunnuntaisessa PerhePelissä vastaa asettui vahvaa kautta pelaava Turun FC Inter. Yleisöä kauniissa kesäkelissä hienosti 2110 katsojaa.

KPV aloitti pirteästi ja ennakkoluulottomasti ja pyrki antamaan painetta Interin kolmen topparin alakerralle. Sarjakärjeen mielinyt Inter ei juuri päässyt vyöryttämään avauspuoliskolla vaaralliseksi tiedettyjä hyökkäyksiään kotijoukkueen maalille. Ensimmäisen puolen tunnin aikana Vihreä onnistui kuitenkin luomaan muutaman vaarallisen maalipaikan turkulaisten maalille.

Ottelun 17. minuutilla Juri Kinnunen haastoi hienosti vasemmalta laidaltaan ja keskitti kovan ja matalan keskityksen boksiin. Paikalla oli terävimpänä Hendrik Helmke, joka ampui vasurillaan kauden neljännen maalinsa ja vei Vihreän riemukkaasti 1-0 johtoon.

Harmillisesti juuri ennen taukoa Inter sai kulmapotkun, joka kimposi rangaistusalueen ulkopuolella päivystäneelle Aleksi Paanaselle. Paanasen laukaus muutti ikävästi suuntaa peittämään ehtineestä KPV puolustuksesta, eikä Teppo Marttisella ollut mahdollisuutta estää tasoituksen syntymistä pallon kimmotessa takakulmaan.

Näin tauolle mentiin 1-1 lukemissa.

Toiselle jaksolle Inter tuli ryminällä ja selvästi lisää virtaa ja itseluottamusta viime hetken tasoituksesta saaneena. Vahvat ja monipuoliset hyökkäykset vyöryivät ja pakottivat Pallo-Veikot pahasti puolustuskannalle ja Vihreällä oli vaikeuksia onnistua hyökkäyspelaamisessaan.

Turkulaisten painostus tuotti lopulta tulosta reilun tunnin pelin jälkeen, kun liigan maalipörssin kärkimies Filip Valencic osoitti kovuutensa.

Ensin slovenialaishyökkääjä raapi irtopallon verkkoon lähes nollakulmasta ja heti reilun minuutin jälkeen mies pääsi sijoittamaan lähes tyhjään maaliin Timo Furuholmin esityöstä. Molemmat maalit syntyivät turkulaisten terävistä ja nopeista vastahyökkäyksistä.

Loppulukemat siis Keskuskentällä 1-3 Turun FC Interin hyväksi.

-”Tänään Inter oli selvästi parempi jokaisella osa-alueella. Saatiin ensimmäisellä puoliajalla Interin peliä kuriin, mutta oma pallollinen peli jäi piippuun”, pohti kotidebyyttinsä valmentanut Niko Kalliokoski ottelun avausjaksoa.

-”Tasoitus juuri ennen puoliaikaa tuli huonoon paikkaan meidän joukkueen kannalta. Toiselle puoliajalle muutettiin pikkuisen muotoa, jotta saataisiin tukea laitapuolustajille ja myös uhkaa Interin laitakaistoille,mutta lukuisat virheet sekä Interin vahva pelaaminen vesitti meidän hyökkäyksiinlähdöt”, jakoi Kalliokoski ansaitusti tunnustusta vastustajalle.

-”Seuraavaksi vastassa Ilves ja siihen otteluun tulee pelin parantua jos pisteille mielitään”, Kalliokoski päättää.

Juhannuksen jälkeen KPV palaa viheriöille tuplapeliviikolla;

Ensin tiistaina Vihreä hakee revanssia tällä kaudella väkeväksi vastustajaksi osoittautuneen Tampereen Ilveksen vieraana ja lauantaina Pallo-Veikot tekee historiaa Rovaniemellä, kun KPV ja RoPS kohtaavat ”Keskiyön ottelussa”, joka alkaa lauantai-iltana vasta klo 22.15.

Molemmat vieraspelit näkyvät Ruutu+ palvelussa ja tietysti myös KPV:n virallisessa vieraspelikatsomossa Westissä.

Kuvat: Tommy Lågland


Tilastot

1 - 3

FC Inter
(1-1)
17'MaaliHelmke Hendrik

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola