10
ELO
19.00
Akatemia, KP:n ja Vaasan piirin kolmonen

KPV Akatemia - VPS J Akatemia  1 - 0

Ykspihlajan urheilukenttä, Kokkola

Akatemialle makea voitto sarjakärjestä

KPV Akatemia otti makean 1-0 (0-0) voiton sarjan kärkijoukkue VPS-j:stä. Mikko Laitala täräytti 63.minuutilla hirmutykin riman kautta sisään. Tappion jälkeenkin VPS-j pitää kolmosen kärkipaikkaa, kun kärjen joukkueet ovat pelanneet 14 ottelua. Akatemia puolestaan vahvisti asemiaan keskiryhmässä.

VPS-j:n kauden molemmat tappiot ovat tulleet KPV Akatemiaa vastaan. Joukkueen peruspeli on kuitenkin ollut sen verran hyvää, ettei muita hairahduksia ole tullut. Akatemia puolestaan on pystynyt kilpailemaan tasaisesti sarjan jokaista joukkuetta vastaan. Peli on kuitenkin heilahdellut kärkeä enemmän ja pistemenetyksiä sen myötä enemmän.

Ukkossade kasteli kentän oikein huolella ensimmäisen jakson ajan. Peli oli kuitenkin pirteä ja tasokas sarjan kahden nuorimman joukkueen kohdatessa. VPS:n pelaajien keski-ikä oli vielä A-junioreiden puolella, kun Akatemialla se oli noin kolmisen vuotta enemmän. Akatemian keski-ikää nosti edustusjoukkueen veskari Joonas Myllymäki, jolle peli oli ensimmäinen virallinen ottelu yli viiteen kuukauteen keväisen loukkaantumisen jälkeen.

Joonaksella ei hirveästi hommia ollut, mutta ne kaksi VPS:n maalipaikkaa Myllymäki torjui loistavasti. Avausjaksolla VPS-j:n kärki Momodou Sarr pääsi ohjaamaan päätykeskityksestä, mutta Myllymäki reagoi loistavasti ja ehti torjua pallon alakulmasta ohi maalin. Toisella jaksolla Jesse Kankaanpää ampui tulisen vapaapotkun rankkarialueen rajoilta kohti yläkulmaa, mutta Joonas haki tuonkin varmasti.

Molemmat joukkueet pyrkivät pitämään pallon omillaan ja rakentamaan pelin jouhevalla syöttötyöskentelyllä. Akatemia oli läpi ottelun niukasti hallitsevampi osapuoli. Maalipaikoilla, edes puolittaisilla, ei kumpikaan joukkue juhlinut. Akatemian yksi hyvin tunnistettu prässi toi ottelun ratkaisun.

63.minuutilla Akatemian nelikko Mikko Laitala, Tobias Wentin, Miko Tornikoski ja Tom Åstrand iskivät pikkuisen epävarmaan pallonhallintaan VPS-puolustuksen keskustassa ja Mikko Laitala pääsi läpiajoon. Rankkarialueen sisälle päästyään Mikolta lähti suorasta juoksusta hirmuinen tykitys, joka painui riman kautta maalin puolelle ja maan kautta takaisin maalin kattoon.

Johtomaalin jälkeen VPS:llä oli se yksi vaarallinen vapaapotku ja pari maalille tullutta keskitystä. Akatemia piti rivinsä tiiviinä eikä paniikkia päässyt missään vaiheessa syntymään. Viimeiset minuutit nuhjattiin pääosin VPS-j:n kulmalipun tuntumassa.

Akatemian seuraava peli on torstaina Vaasassa sarjakakkonen Kiiston vieraana.

Tällä puskulla Mikko Laitala ei vielä maalipuiden väliin osunut, vaikka etunurkassa oli tilaa.


Juhlimaan kuitenkin päästiin, kun Laitalan osuma 63.minuutilla jäi pelin ainoaksi.


Oskar Ylimäki ja VPS-j:n nopeakinttuinen maalitykki Momodou Sarr olivat kaksinkamppailuissa useaan kertaan.


Wegye Wegyellä oli näin hyvä haaston paikka. VPS-pakki kuitenkin sai ohjattua tilanteen laidan puolelle.


Joonas Myllymäki haki yläkulmasta Jesse Kankaanpään vapaapotkun


22-vuotias Tom Åstrand palasi GBK:sta vihreisiin ja oli heti kotonaan tuttujen kavereiden joukossa.


Tobias Wentinillä ei tahtonut pysyä nauhat kiinni.


Tilastot

1 - 0

VPS J Akatemia
(0-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola