27
KES
18.30
Akatemia, KP:n ja Vaasan piirin kolmonen

I-JBK - KPV Akatemia   1 - 1

Centralidrottsplan, Korsholm

Akatemia nousi tasapeliin

Lähtökohtaisesti joukkueet pelaavat samoista sijoista, joten Akatemian tavoitteena oli tuoda Vaasan reissulta pistetuliaisia. Minimitavoite täyttyi, kun vaihdosta sisään tullut Mikko Laitala tuikkasi Akatemialle tasoitusmaalin pelin 81.minuutilla.

Peli loistavakuntoisella Mustasaaren keskuskentällä oli tasaista tunnin ajan. Akatemialla oli muutama puolittainen paikka osumiin, mutta tulosta ei syntynyt. Iskmo-Jungsund BK:n Oscar Sunncren sen sijaan paikastaan osui. 33.minuutilla IJBK pelasi pitkän puolenvaihdon, jossa akatemian puolustus teki katkoyrityksessään virhearvion ja Sunngren pääsi ykköskosketuksellaan ohi puolustuksesta. Vitosen nurkasta lähtenyt kova maalaukaus pamahti ohi Lelon takakulmaan.

Pelin painopiste alkoi kääntyä IJBK:n kenttäpuoliskolle yhä selvemmin toisen jakson alusta lähtien. Pari terävää vastaiskua kotijoukkue kuitenkin pystyi tekemään ja kerran pallo pamahti takatolpasta takaisin peliin. IJBK:n toinen osuma oli noin 30 cm päässä.

Akatemian valmennus aloitti vaihtoruletin tunnin pelin kohdalla. Valtteri Palosaari, ensimmäisen ottelunsa tällä kaudella pelannut Emmanuel Angilo, Mikko Laitala ja Lado tulivat loppujakson aikana sisään. Penkin leveydessä olikin joukkueilla iso ero. Akatemia pystyi pitämään pelillisen tason ja vauhdin pelissä, kun IJBK hyytyi pahasti loppua kohti. Ottelun viimeinen puolituntinen oli Akatemian yhtenäistä vyörytystä ja viimeiset minuutit aivan yhtä maalia.

Lopulta Mikko Laitala tuikkasi pelin tasoihin ehdittyään palloon ennen IJBK:n topparia ja veskaria. Olihan Akatemialla useita muitakin maalipaikkoja, mutta lopulta Mikon osuma jäi vieraiden ainoaksi.

Akatemian seuraava ottelu on Ykspihlajan Wembleyllä 6.7, jolloin kevätkierroksen päätösotteluun tulee vastaan Sporting Kristina.


Maalintekijä Mikko Laitala on kasan alimmaisena, mutta se tärkein eli pallon tuikkaus ohi maalivahdin oli onnistunut ja Akatemia tasoittaa.


Mikolle onnittelut ensimmäiseksi Emmanuel "Imma" Angilolta


Immalla on ollut polvivaivoja ja peli Korsholmassa oli ensimmäinen lähes vuoteen.


Vaspana pelanneen Joni Appelgrenin tyylinäyte pääpallon voittamisesta


Kur oli kolme kertaa avopaikassa, mutta tällä kerralla maali jäi tekemättä. Veskari vasen heilahtaa Kurin chippaukseen.


Vaihdosta tullut voima vei paineen IJBK:n päätyyn. Valtteri Palosaaren tyylinäyte

Tilastot
I-JBK

1 - 1

(1-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola