Kesäkuulumisia -08 pojilta!
19.7.2021 17:51 Uutiset / D08-pojat

Jatkokarsinnan jälkeistä onnea

Kesä alkaa olla jo puolessavälissään ja kelit ovat hellineet jalkapallokansaa Em-lopputurnauksen lisäksi mukavan lämpimällä otteellaan. Keväästä tähän päivään on nähty ja koettu paljon. Pelkästään helteet eivät ole saaneet hikeä pintaan, vaan töitä on harjoituskentän ja Liikevoiman lisäksi paiskittu myös pelikentillä.

Psl-karsinnat saatiin kesän korvilla pelattua loppuun ja rooliksemme valitettavasti jäi rannalle jääminen kevätkierrokselta. Pelit alkoivat hienosti voitolla Sjk:n yhdistelmäjoukkueesta, mutta otteet ailahtelivat tämän jälkeisissä peleissä melkoisesti ja tulostaululla nähtiin jopa murheellisia lukuja. Loput ottelut eivät lisäpisteitä tarjonneet, joten jäätiin odottelemaan jatkokarsintoja. Pitkästi heinäkuun puolelle tuota ottelua saatiin odotella. Pettymyksen tunteet karsinnoista oltiin selätetty ja kulmahampaat oltiin teroitettu, kun vastaan saatiin vieraita Joensuusta. Jippo oli odotetun kova, mutta Kpv pelasi hyvää, ellei jopa kauden parasta futista riemuitakseen ottelun jälkeen lunastamaansa paikaa Psl:n syyskierrokselta. Elokuu on "buukattu" täyteen puolen suomen liigan pelejä ja reissaamaan päästään Kuopioon, Jyväskylään ja aina yhtä eksoottiseen Vaasaan. Matkustaminen kevenee yhdellä kotiturnauksella elokuun lopussa ja yksittäisellä kotiottelulla JJK:ta vastaan. Kovia pelejä siis tiedossa!

Kesäkuussa pelattiin myös hyviä pelejä; ykkösessä aluesarjaa ja kakkosessa piirisarjaa. Keski-Pohjanmaan seurat, mukaanlukien Kpv, olivat melkoisena koronakärsijänä eri sarjaportailla. Vähemmän pelattuja otteluita ja perutuista peleistä ei minkäänlaista kompensaatiota! Tästä(kin) johtuen kakkossarjasta tuli putoaminen kolmoseen. Ykkösen paikasta oli Psl:aan pääsyn johdosta pakko luopua, koska pelejä olisi tullut muuten aivan älytön määrä. Ensi keväänä katsotaan, kuinka pahasti tämä ratkaisu lyö meitä näpeille...

Yhteistyötäkin on harrastettu vuotta vanhempien ja nuorempien kanssa. -09 joukkueen pojat ovat esiintyneet hienosti piirisarjassa edukseen ja meidän joukkueestamme neljä poikaa on päässyt haistelemaan P14 Psl:aa ja aluesarjaa. Kaikki ovat maalihanansa jo aukaisseet ja esiintyneet myös hienosti saaden kehuja osakseen. Hyvä pojat! Kälviän Tarmon kanssa myös yhteistyö rullaa hyvin. Toivottavasti alueella tehtäisiin enemmänkin pelaajalähtöisiä ratkaisuita, jotta voisimme entistä paremmin palvella jokaisen pelaajakehitystä yksilöllisemmin.

Epävarman pelitilanteen keskelle ollaan kuitenkin saatu takaisin yksi vakio: Kokkola Cup! Vuosi sitten tästä hienosta turnauksesta ei päästy nauttimaan, mutta tänä vuonna Kokkolan viheriöt taas täyttyvät iloisista jalkapalloilijoista. Yritetään nauttia peli-ilosta ja hengittää jalkapallohuumaa kotikaupungissamme täysin rinnoin. -08 joukkueita saa ja pitää tulla kannustamaan kentän laidalle, tarkemmin sanottuna Kokkolan jalkapallomekkaan, eli Santahakaan! Alkusarjan ottelut näkyvät kalenterissa.

Viheriön laidalla nähdään!

-TS-


   
Lisää uutisia
Kokkolan Pallo-Veikot
Kategoriat