Akatemia avaa kesäkuussa
Julkaistu: 17.05.2020 00.00

Akatemia avaa kesäkuussa

KPV:n Akatemia aloittaa miesten Kolmosen ottelunsa kesäkuun puolen välin paikkeilla. Ensimmäinen kierros tulee pelata aikavälillä 13.-18.6. ja Akatemia matkaa ensimmäisen kierroksen ottelussaan Kristiinankaupunkiin, missä vastassa on yksi sarjan ennakkosuosikeista: Sporting Kristina. Kolmonen pelataan tällä kaudella hieman typistetyllä ohjelmalla, sillä luvassa on aluksi yksinkertainen sarja ja sen jälkeen joukkueet jaetaan sekä ylempään että alempaan loppusarjaan. Näissä jatkosarjoissa pelataan niin ikään yksinkertainen sarja, jonka jälkeen putoajat sekä nousukarsintaan etenevä joukkue ovat selvillä.

Akatemian riveissä kauden alkua on toki odoteltu jo jonkin aikaa, mutta silti maailmalla vellova tilanne tekee tilanteesta hieman poikkeuksellisen ja sen myöntää myös päävalmentajana toimiva Aki Lyyski.

- On kieltämättä hieman sekavat tunnelmat. Olemme juuri palanneet takaisin harjoituskentälle ja saaneet pienryhmäharjoitukset pyörimään ja kuukauden päästä pitäisi pelata sarja-avaus. Tilannehan on kaikille sama ja terveys ajaa luonnollisesti näiden asioiden edelle, mutta jollakin tapaa harjoitusten ja varsinkin pelien aloittaminen tuntuu absurdilta näiden rajoitusten sun muiden vuoksi. Mielellämme pelaamme ja kyllä kaikki ovat tätä alkua odottaneet jo pitkään, mutta onhan tämä ollut kerta kaikkiaan poikkeuksellinen kevät, Lyyski toteaa.

Akatemia aloitti harjoittelun jo marraskuun puolella ja joulutauon jälkeen rytmiä hieman tiivistettiin, alkuvuoden aikana aina yhteisharjoitusten päättymiseen saakka joukkue harjoitteli viisi kertaa viikossa. Nyt, kun joukkueen toimintaa käynnistellään uudelleen, on harjoituksia ainakin toistaiseksi neljästi viikossa.

- Oli selvää etä aloitamme harjoittelun jo marraskuussa, sillä joukkueeseen tuli niin paljon uusia pelaajia seuran B-junioreista. Saimme tuon loppuvuoden aikana tutustua toisiimme ja hiottua pohjia kuntoon niin fyysisellä kuin taktisellakin puolella. Harjoitusten lisäksi pelasimme muutaman harjoitusottelunkin jo viime vuoden puolella, että saimme valmennusjohdon kanssa nähdä kuinka pelaajat reagoivat erilaisiin tilanteisiin pelin aikana. Vuodenvaihteen jälkeen olemme rakentaneet fysiikkaa ja hioneet pelin eri osa-alueita kuntoon. Omatoimijaksolla poikien ohjelma sisälsi neljä omatoimiharjoitusta ja nyt jatketaan samalla määrällä. Haluamme edelleen kehittää seuran omia pelaajia, Lyyski kertoo.

Akatemia lähtee tulevaan kauteen hieman normaalia laajemmalla materiaalilla, sillä seuran omista B-junioreista nousi Akatemian riveihin peräti 11 pelaajaa. Heidän lisäkseen naapuriseura KPS:sta Akatemiaan siirtyi useampi pelaaja, kun KPS päätti talven aikana lopettaa toimintansa.

- Olemme tulevana kesänä varmasti hieman kokeneempi joukkue kuin aiemmin. Saimme "Kopsista" oikeastaan mukaamme ne pelaajat, jotka halusimmekin. Joonas Koivukoski tulee toiseksi veskariksi, Daw Malvall, Joni Sorvoja sekä Niko Välisaari puolustukseen, Mikael Nisula sekä Akseli Matilainen saatiin keskikentälle ja Aleksi Kangasvieri hyökkäykseen. He ovat jokainen istuneet hyvin porukkaan ja heidän harjoittelumotivaationsa sopii hyvin yksiin muiden pelaajiemme kanssa. Toki muutama pelaaja viime kaudesta on lähtenyt, mutta pääosin pelaamme samalla porukalla kuin aiemminkin. Lukas Rasmus on oikeastaan enää ainoa pelaaja, jonka jatkopäätöstä odottelemme, Lyyski kertoo.

Kolmosen muista joukkueista ei juuri ole AKatemian riveissä tietoa, mutta sarja tulee varmasti olemaan kovatasoinen ja suosikkeja kärkipäähän ovat samat joukkueet kuin aikaisemmillakin kausilla.

- Toivottavasti sarjasta tulee tasainen, eikä viime kaudella nähty Kiiston dominointi toistu. Kärkipäähän veikkaan Närpiön Kraftia, Sundom IF:aa sekä Sporting Kristiinaa. Kaikki nämä ovat tai ainakin viime kaudella olivat joukkueita, jotka voisivat ihan hyvin pärjätä sarjatasoa ylempänäkin. Näiden lisäksi myös Norvalla FF sekä VPS Akatemia ovat ihan mielenkiintoisia joukkueita, sillä heilläkin on ilmeisesti paljon nuoria pelaajia. Mielenkiintoinen sarja tämä tulee olemaan ja tällä systeemillä pelattaessa sekä nousukarsintaan että putoamiseen on mahdollisesti enemmän joukkueita tarjolla, Lyyski tuumii.

Selkeää tavoitetta ei Akatemiassa olla vielä tämän kauden osalta lyöty lukkoon, mutta luonnollisesti joukkue lähtee jokaista otteluaan voittamaan.

- Ei me olla vielä minkäänlaisia tavoitteita esimerkiksi sijoituksen suhteen tehty. Ensisijaisesti tietenkin sarjapaikka täytyy varmistaa ja mielellään mahdollisimman aikaisin. Sen jälkeen tietysti haluaisimme mieluummin pelata sarjan ylemmässä osiossa kuin alemmassa. Meidän tavoite on ehkä hieman pidemmällä aikajänteellä tuottaa pelaajia eteenpäin ja pyrkiä luomaan heille joka päivälle sellainen ympäristö, jossa he voivat kehittyä

KPV Akatemia kaudella 2020

Maalivahdit: Riku Lelo Lunkoka, Joonas Koivukoski, Otto Pura

Puolustajat: Emil Uski, Oskar Ylimäki, Noa Lehtonen, Jaakko Juvila, Daw Malvall, Elias Mikkola, Kasper Weizmann, Aaron Tarvainen, Niko Välisaari, Joni Sorvoja, Atte Rönkä

Keskikenttäpelaajat: Oskari Ojala, Jouni Ahvenkoski, Mikael Nisula, Oskari Saviranta, Oskari Melender, Filip Holm, Akseli Matilainen, Axel Lindholm, Aleksi Seppälä, Mikko Rinne, Christian Virta

Hyökkääjät: Sampo Rintala, Valtteri Palosaari, Toias Wentin, Santeri Mäkinen, Joni Hollström, Aleksi Kangasvieri, Wegye Wegye, Elmeri Lahti.

Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola