Esittely
Ottelutilastot
KPV Akatemia - Korsnäs FF
2021 - Akatemia - Kolmonen C-lohko
Klo 19:30 Kokkola, Keskuskenttä
23
Kes

Korsnäs FF Akatemian vieraaksi


Akatemian ottelut Kolmosessa jatkuvat huomenna keskiviikkona, kun kotiottelussa Keskuskentällä kohdataan Korsnäs FF. Ottelu alkaa hieman normaalista poiketen vasta klo 19:30, mutta sehän ei näillä helteillä ole ongelma.

Kauden toisessa ottelussaan voittojen tielle päässyt Akatemia kohtaa huomenna mielenkiintoisen vastustajan, kun vieraaksi saapuu Korsnäs FF. Kovasti muutosten kourissa ollut KoFF on tähän mennessä ehtinyt pelata kolme sarjaottelua ja merkintää näistä on tullut jokaiseen sarakkeeseen, kauden KoFF avasi komealla voitolla Kaskisista, jatkoi tasapelillä Lapuan Virkiää vastaan ja viimeisimmässä ottelussaan koki tappion sarjan ennakkosuosikiksi nostetulle FC Kiistolle.

- Korsnäsissa vaihtui valmentaja kauden jälkeen ja ilmeisesti joukkue on joiltain osin hieman nuorempi kuin aikaisempina kausina. Heillä on ollut kokoonpanossaan paljon Vasa IFK:n nuoria pelaajia seurayhteistyön kautta. Toki joukkueessa on paljon kokemusta edelleenkin, sillä esimerkiksi topparina pelannut Oleksandr Muzyka sekä kolmessa matsissa kolme maalia tehnyt Serhii Cheboratov ovat hyviä pelaajia. Myös niin ikään kolmesti osunut Belmin Besic on yksi joukkueen kärkinimiä, Akatemian valmentaja Aki Lyyski kertoo.

Edellisen ottelunsa tiukkojen sekä osittain värikkäidenkin vaiheiden jälkeen voittanut Akatemia pääsee nyt todenteolla kotikentälleen, kun paikalle saa ja toivottavasti saapuu yleisöä. Alavetelin ottelusta on tehty nopea analyysi ja parannettavia seikkoja on käyty pelaajien kanssa läpi.

- Edellinen peli oli meille hyvä opetus siitä, mitä voittaminen vaatii. Pystyimme loppujen lopuksi sopeutumaan olosuhteisiin ja voitto tuli hyvän puolustuspelaamisen kautta. Tottakai olisimme voineet olla tehokkaampia hyökkäyspäässä, mutta nolla omissa antaa mahdollisuuden välillä epäonnistuakin maalintekoyrityksissä. Nyt päästään sitten taas tutulle ja turvalliselle kotikentälle pelaamaan huippuolosuhteissa kotiyleisön edessä. Luonnollisesti fiilis joukkueen sisällä on nousussa, kun avausvoitto on otettu. Ja sen merkitys korostuu meille varsinkin, kun se tuli suht kovan fyysisen vääntämisen jälkeen, Lyyski kertoo.

Vieraaksi saapuva Korsnäs on kolmesta pelaamastaan ottelusta kerännyt neljä pistettä. Isokokoisena ja välillä vähän ilkeänäkin pidetty joukkue on siirtynyt talven alla Bengt Österholmin alaisuuteen ja suuntaus on ehkä hieman normaalia enemmän kohdistumassa Vaasan sekä rannikkopohjanmaan alueen nuoriin pelaajiin. Maali-iloitteluun joukkue on intoutunut melkeinpä kaikissa pelaamissaan otteluissa, sillä kolmessa pelaamassaan ottelussa KoFF on heiluttanut vastustajan verkkoa peräti yhdeksän kertaa. Tosin omissakin on jonkin verran kolissut, sillä vastustajat ovat noissa kolmessa ottelussa laittaneet pallon KoFF:n verkkoon kahdeksan kertaa.

- Ei tuosta varmaan voi mitään isompia johtopäätöksiä tehdä. Nuorella joukkueella kun pelaa, niin tason heilahtelut ovat ihan normaaleja jopa yhden yksittäisen pelin sisällä. Vaarallisuutta heillä löytyy kyllä ihan varmasti hyökkäyspäästä sekä varsinkin erikoistilanteista, näiden poissulkemiseen meidän täytyy keskiviikkona löytää lääkkeet jos halutaan voitosta tapella, Lyyski toteaa.

Akatemia pääsee otteluun suht hyvästä tilanteesta, sillä vain muutama pelaaja on poissa kokoonpanosta tätä ottelua ajatellen. Daw Malval aloittelee hiljalleen harjoittelua polvivamman jäljiltä ja liittyy joukkueen mukaan ennen ottelua. Antti Palohuhta on edelleen lainapestillä ja hänen kuntoaan tarkkaillaan aktiivisesti, Lenni Länsipää puolestaan sai hieman kolhua ja huilaa keskiviikon matsin. Aktiivisesti Alavetelissä pelannut Axel Lindholm puolestaan on pelikuntonsa puolesta hieman arvoitus, sillä Axelin nilkka otti pelin tiimellyksessä hieman osumaa. Joel Övermark jää kokoonpanosta pois pienen operaation vuoksi, mutta palannee treenikentälle parin viikon kuluessa.

- Saatiin armeijasta Akseli Matilainen sekä Sampo Rintala takaisin, joka tuo sekä määrää että laatua meidän tekemiseen. Pojat ovat itseasiassa yllättävän hyvin päässeet harjoittelemaan kevään aikana, joten he ovat pelikuntoisia. Tätä kautta saamme keskialueelle sekä hyökkäyspelaamiseen lisää vaihtoehtojakin. Kyllä me saadaan keskiviikolle varmasti kasaan ihan kilpailukykyinen joukkue, Lyyski päättää.

Akatemia vs Korsnäs FF, keskiviikkona 23.6. kl 19:30.

Tervetuloa!

Akatemia kotivoittoon


katemia kohtasi keskiviikkoiltana kotikentällään Korsnäs FF:n. Ottelu oli kotijoukkueen ylivoimaa alusta loppuun ja loppuluvuiksi kirjattiinkin kotijoukkueen 5-0 -voitto. Akatemian maaleista vastasivat Noa Lehtonen, Joonas Paananen, Sampo Rintala, Akseli Matilainen sekä Jaakko Juvila.

Hyvin latautunut Akatemia otti täyden kontrollin ottelusta heti alkuvihellyksestä lähtien ja peli painettiin kerta toisensa jälkeen vierasjoukkueen maalille. Ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana Akatemialla oli useampikin vaarallinen kulmapotku, jotka Jouni Ahvenkoski toimitti lähes mittatilaustyönä maalille. Niistä ei kumminkaan vielä johtomaalia saatu aikaiseksi. Kulmapotkut eivät olleet Akatemian ainoita paikkoja ottelun alussa, vaan selkeitä maalintekopaikkoja avautui ensimmäisen parikymppisen aikana kauden maalisaldon tuplaamiseen saakka. Joonas Paananen, Valtteri Palosaari, Atte Henttu sekä Jaakko Juvila eivät kumminkaan saaneet paikoistaan kuparista rikki. Ja kaiken tämän lisäksi oli vielä ämpärillinen tilanteita, joissa läpiajotilanne hukattiin joko huonoon ensimmäiseen kosketukseen tai huonoon syöttöön.

Jokseenkin kuvaavaa on se, että vierasjoukkue Korsnäs pääsi ensimmäisen kerran kontrolloidusti hyökkäämään Akatemian puoliskolle vasta kun pelikello oli tikittänyt jo yli 20 minuutin. Silloinkin tilanne kivui kasaan jo hyvissä ajoin ennen rangaistusaluetta. Akatemian pelaamista leimasivat puolestaan edelleen tehottomuus sekä huolimattomuus pallollisessa pelaamisessa. Näytti jopa hieman siltä, että kotijoukkueen pelaajat olivat ihmeissään kaiken käytössä olleen tilan ja ajan kanssa.


Maalihanat aukesivat kuitenkin vasta, kun ottelua oli pelattu 25 minuuttia. Atte Henttu pelattiin karkumatkalle ja vierasjoukkueen puolustajat joutuivat kaatamaan röyhkeästi palloon juosseen Hentun. Kotijoukkueelle rankkari, pallon taakse Noa Lehtonen ja taululle 1-0. Liekö tämä sitten aiheuttanut liikaa itsevarmuutta kotijoukkueen pelaamiseen, sillä se ei johto-osumasta ainakaan parantunut. Edelleen syöttäminen ja pallon liikuttaminen olivat hieman normaalia heikommalla tasolla. Aihioita hukattiin huolimattomuuteen ja syöttöjen antaminen kesti liian kauan, tästä esimerkkinä toimikoon Akatemiaa vastaan liputetut noin kymmenen paitsiota.

Lisää maaleja kumminkin nähtiin vielä ennen taukoa. Ensimmäisen jakson ollessa jo 45. minuutilla Joonas Paananen taiteili itsensä rangaistusalueella laukaisupaikkaan ja Joonaksen matala laukaus painui maalin etunurkkaan ohi Korsnäsin maalilla pelanneen Artem Kalashnikin ja tauolle siirryttiin kotijoukkueen 2-0 -johtolukemissa.


- Ensimmäisen jakson esitys oli meiltä nätisti sanottuna kyseenalainen. Dominoitiin peliä joka puolella kenttää, mutta emme saaneet sitä konkretisoitua maaleiksi. Huonoa syöttämistä ja liian hidasta pelaamista. Vähän jäi sellainen olo, että päästimme itsemme liian helpolla eikä vaatimustaso itseä tai pelikavereita kohtaan ollut sopivalla tasolla. Puolustettiin hyvin ja juostiin pallottomana paljon, mutta pääsyy siihen oli meidän heikko pallollinen pelaaminen. Vähän ehkä lähdettiin mukaan vastustajan tempoon, joka ei tänään päätä huimannut. Fakta on se, että tuolla pallonhallinnalla ja maalipaikkojen määrällä taululla olisi pitänyt olla isommat lukemat puoliajalle mentäessä, totesi Akatemian valmentaja Aki Lyyski.

Toinen puoliaika ei tuonut oikeastaan mitään isompaa muutosta ottelun kulkuun. Akatemia vei peliä käytännössä koko ajan ja vaikka pelaaminen oli tasoltaan parempaa, kuin ensimmäisellä jaksolla, niin edelleen huolimattomuusvirheitä tuli liikaa. Maalintekopaikkoja sekä hyviä hyökkäyksiä tuli tasaisin väliajoin, mutta oikeastaan parasta antia oli kotijoukkueen työmoraali oman maalin suojelemiseksi. Jokainen kentällä ollut pelaaja oli ensimmäisen tunnin ajan todella nöytä puolustuspelaamista kohtaan, joka sinällään on erinomainen merkki halusa voittaa otteluita. Siitä huolimatta on sanottava, että kotijoukkue olisi voinut ja sen olisi pitänyt tappaa ottelu viimeistään toisen jakson alussa.

Akatemia suoritti pari vaihtoa tunnin kohdalla, kun kärjessä uurastaneet ja vastustajalle jatkuvasti ongelmia aiheuttaneet Atte Henttu sekä Joonas Paananen vaihdettiin pois ja tilalle astelivat Rintalan veljekset Sampo sekä Benjamin. Seuraavasta tilanteesta kotijoukkue pelasi pallon sivurajaheiton jälkitilanteesta Sampo Rintalalle, joka täräytti rangaistusalueen rajoilta ensi töikseen Akatemian kolmannen maalin.

Edellisestä maalista ei ehtinyt kulua kuin 7 minuuttia ja pallo oli jälleen vierasjoukkue Korsnäsin maalissa. Sampo Rintalalle pelattiin pallo rangaistuslueelle ja oman 1v1 -tilanteen voitettuaan hän pelasi pallon takaviistoon Akseli Matilaiselle ja "Aksu" pääsi tälläämään vastapallosta kotijoukkueen neljännen osuman ohi Kalashnikin maalin etualanurkkaan.

Pari komeaa maalia alkoi hiljalleen syödä myös vierasjoukkueen taistelumoraalia ja myös väsyminen alkoi näkyä Korsnäsin otteista. Näin kentälle alkoi syntymään lisää tilaa, jonka avulla Akatemia pystyi juoksuttamaan vierasjoukkuetta ympäri Keskuskenttää. Maalipaikkojakin kotijoukkue pystyi luomaan paljon. Todella paljon. Huolimattomuus viimeistelyssä piti numerot edes jollakin tapaa siedettävinä vierasjoukkueen kannalta, sillä Sampo Rintala hukkasi useammankin tontin ja veli poika Benjamin pari. Heidän lisäkseen tuhlailutalkoisiin osallistui liian moni muukin Akatemian pelaaja.

- Kyllähän tuossa ottelun aikana kävi selväksi se, että maalintekoa meidän pitää pystyä terävöittämään. Emme todellakaan tule saamaan tuollaista määrää maalintekopaikkoja jokaisessa ottelussa ja meidän on yksinkertaisesti tehtävä maaleja isommalla prosentilla. Ilman muuta olen iloinen siitä, että me loimme niin paljon paikkoja, mutta olisi meillä ollut mahdollisuus niitä luoda enemmänkin. Huolimattomuus sekä viimeisissä syötöissä että viimeistelyssä oli kyllä melkoista, mutta harjoituskentän kautta tehokkuuskin varmasti paranee, Lyyski arvioi.

Akatemia iski ottelussa vielä kertaalleen. Reilut kymmenen minuuttia ennen loppua Akatemia rakensi hyvän ja kontrolloidun hyökkäyksen ja maltillisen kierrättämisen jälkeen puolustajana pelannut Jaakko juvila karkasi läpiajoon, ohitti maalivahdin ja sijoitti pallon tyhjään maaliin viimeistellen samalla loppulukemiksi 5-0. Tämän jälkeen ottelussa nähtiin muutama hieman lämmin tilanne, joissa vierasjoukkueen pelaajista Mohammadi Amir Mahdi sekä Sabah Fazli ottivat hieman turhaan kierroksia pienen turhautumisen jälkeen. Mitään törkeää ei kumminkaan ottelussa nähty, vaan vierasjoukke Korsnäs pelasi ottelun suht hyvällä asenteella loppuun saakka.

- Meillä oli tänään teemana kontrollointi. Tavoite oli kontrolloida sekä peliä että tunnetta ja siinä mielestäni onnistuttiin hyvin. Vastustajalla ei käytännössä ollut kuin yksi jonkinlainen maalintekopaikaksi laskettu tilanne ja me olimme kiinni pallossa todella paljon. Ei lähdetty mukaan mihinkään vastustajan tönimisiin tai vastustajalle huuteluun, keskityttiin vain niihin asioihin joihin voitiin itse vaikuttaa. Siitä olen ylpeä ja arvostan jokaisen pelaajamme sitoutumista yhteisen hyvän eteen.

Akatemia on saanut hiljalleen kasaan kesän kokoonpanonsa ja vaikka edelleen pelaajia on sivussa mm. loukkaantumisten vuoksi, niin leveyttä materiaalista tuntuu löytyvän.

- Tänäänkin taas pari uutta omaa juniori-ikäistä pelaajaa teki debyyttinsä meillä sarjaotteluissa. "Aksu" ja Sampo ovat palanneet rinkiin armeijasta ja ovat todella hyvä lisä meidän päivittäiseen tekemiseen. Arttu Möttönen tuli vaihdosta kentälle ja oli mielestäni hyvä. Jimi Hackspik pelasi itselleen uudella pelipaikalla ja suoriutui mielestäni ihan ok, koko puolustuslinja pelsi niin ikään varmasti ja tekemisestä näkyi muutenkin halu voittaa. Nämä ovat kaikki tärkeitä juttuja tulevaisuutta ajatellen, Ei meillä ollut tänäänkään yhtään epäonnistujaa kentällä, pelkkiä voittajia,

Tehottomuus ja huolimattomuus olivat varmaankin päivän sanoja tämän päiväisessä ottelussa Akatemian osalta. Mielettömän määrän maalipaikkoja luonut kotijoukkue pystyi hyvällä ja tasaisella alustalla luomaan hyviä kombinaatioita ja pelaamaan palloa maata pitkin läpi ottelun. Selvää on kumminkin se, etteivät kaikki tulevat ottelut tule menemään aivan näin.

- Oli ihan hyvää pelaamista meiltä pääosin, saatiin harjoitella hyökkäyspelaamista aika paljon. Siinä tuli ihan hyviä hyökkäyksiä, sekä pitkiä että nopeita. Pystyttiin pelaamaan palloa aika monipuolisesti keskustan ja laitojen kautta. Viisi tehtyä maalia on määränä ok, mutta sitten kun katsoo luotujen maalintekopaikkojen määrää, niin kyllähän tuo viisi on liian vähän. Nolla omissa ja toinen voitto lämmittää mieltä tietenkin, samoin myös joukkueen työmoraali. Huolimattomuus tai tehottomuus on helppo antaa anteeksi, kun joukkue tekee hommia koko matsin ajan, Lyyski päättää.

Akatemian kokoonpano:

Antti Vironen, Jaakko Juvila, Noa Lehtonen (71. Elias Mikkola), Yevhen Sabadash, Aleksi Seppälä (77. Atte Kangas), Jouni Ahvenkoski (71. Arttu Möttönen), Jimi Hackspik, Akseli Matilainen, Joonas Paananen (61. Benjamin Rintala), Valtteri Palosaari, Atte Henttu (61. Sampo Rintala)

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Tilastot
Akatemia 5 - 0
(2-0)
26' Maali Lehtonen Noa

45' Maali Paananen Joonas

62' Maali Rintala Sampo

70' Maali Matilainen Akseli

84' Maali Juvila Jaakko
Lisää uutisia
Kokkolan Pallo-Veikot
«  Lokakuu   »
Kategoriat