KPV 06 pojat Kokkola Cupin voittoon
Julkaistu: 26.07.2021 00.00

KPV 06 pojat Kokkola Cupin voittoon

KPV 06 pojat Kokkola Cupin voittoon!

Vuosi oli paussia perinteisestä Kokkola Cupista, mutta onneksi tänä vuonna Cup saatiin järjestymään Koronan pihdeistä huolimatta (Kiitos GBK seuralle isoista ponnisteluista).

Tämä Kokkola Cup on todennäköisesti poikien viimeinen yhdessä tällä porukalla, joten laulun sanoin ”Vielä kerran” pojat.

Turnaukseen lähdettiin ”Rennosti, mutta tosissaan”-asenteella. Päällimmäisenä ajatuksena oli Peli-ilo ja yhdessä tekeminen. Ennen turnausta listattiin valmennuksen kanssa nippu teemoja ja extrana jäätelö porkkanoita, joita sitten peleihin lähdettiin toteuttamaan. Näissäkin takana ajatus, että saadaan hyviä pelillisiä treenejä 50min paketeissa. Oman suolan turnaukseen toi poikien oma ”Mourinho” Pyry, joka toimi valmennustiimin aivoina. Lisäksi saimme erityisen tärkeän kaverin taustoille Eetun, joka hoiti poikien mentaalista puolta ja toimi myös viirivastaavana. Noiden pelillisten teemojen lisäksi oli muutama läpi turnauksen kulkevaa yleistä asiaa: Tuuleta onnistumisia, Vaadi kaverilta ja Kommunikoi. Ennen kaikkea oli mukava nähdä maalinjälkeisiä Tuuletuksia ;)

Ja sitten itse peleihin…Pelit vedettiin läpi turnauksen ns. kahdella ketjulla. Eli puolesta välistä vaihdettiin aina tuore nippu innokkaita futareita sisään. Lisäksi pelipaikka kokeiluja tehtiin aika paljon ihan maalivahdista hyökkääjäksi tyyliin. Taisi olla niin, että parhaimmillaan yksi pelaaja pelasi 5 eri pelipaikkaa turnauksen aikana.

PÄIVÄ 1:

Ensimmäinen turnauspäivä piti sisällään yhden pelin, jossa vastaan asettui FC Reipas lahdesta. Tässä pelissä oli pientä revanssin makua, koska kyseinen porukka voitti meidät viime vuonne Comets Cupin finaalissa. Pojat hallitsivat ottelua eivätkä antaneet Reippaalle paljoa pallollista laatuaikaa. Ottelun sankareiksi nousivat kaksi Rippikoululeiriin lähtevää nuorta herraa. Ensimmäisen häkin teki Riki Wassborg, jonka suorituksia saatiin myös ihailla myös päivän Streaming highlighteissa. Kantapääkikka sai selostajalta kovat hehkutukset ja tuota kelattiin useaan kertaan koosteessa. Toisen maalin räppäsi hienon rakentelun päätteeksi Otto Holm, joka pelasi energisesti koko matsin. Ottelu siis pojille hallitusti 2-0 voitto.

PÄIVÄ2:

Toinen päivä sisälsi kaksi matsia, joista ensimmäinen käytiin aina niin ihanaa ja kovaa yrittävää Lovea vastaan. Veikot Lohtajan tuli peliin kovalla uholla ja taistelu asenteella. Pelin ensiminuutit oli hermostunutta tekemistä ja paljon harhasyöttöjä nähtiin puolin ja toisin. Eka maali syntyi KPV:n toimesta, jossa Joona pelasi Juusolle tyhjän rysän ja Juusolla oli helppo työ siirtää pallo verkon perukoille. Love tuli hetkeä myöhemmin tasoihin Eeliksen maanuoliaisella. Tästä kuitenkin ote kääntyi enemmän ja enemmän pojille ja tulos lopulta selkeä 6-1 voitto. Muut maalaajat pelissä Mahmud, Oskar, Wallu ja Arne ehkä vielä joku (pojat muistaa paremmin…).

Toinen peli PK-37 vastaan oli kokonaisuudessaan poikien hallintaa. Maaleja tehtailtiin tasaiseen tahtiin ja vastustajaa ei päästetty laisinkaan vaarallisiin paikkoihin. Ottelun maalivahdit Joe ja Vertti pääsivät aika helpolla yhtä Joen hienoa vastaantuloa lukuun ottamatta. Nostona pelistä kaksi asiaa: Ensimmäisenä Joen ”kengännauha källi” kulmatilanteesta, joka päättyi hienoon puskumaaliin. Toisena pelin komein tuuletus Capitano Lukken ”El Matador”-tuuletus kliinisen viimeistelyn jälkeen. Muut maalintekijät Arne, Mahmud, ja Wallu. Peli siis pojille puhtaasti 5-0.

PÄIVÄ 3:

Kolmas päivä sisälsi alkusarjan viimeisen ottelun Komeettoja vastaan ja jo perjantaina varmistuneen lohkovoiton myötä välieräpelin GBK:ta (Jaroa) vastaan.

Ensimmäinen matsi Komeettoja vastaan oli harjoittelua siilipuolustuksen purkamisesta. Vastustaja oli skautannut poikien otteita ja he vetäytyivät matalaan blokkiin. Tilat olivat pelissä vähissä, mutta palloa liikuttamalla saatiin kuitenkin riittävät tilat maalintekoon. Ottelu lopulta pojille 2-0 voittoon. Maaleista vastasivat Vertti ja Wallu.

Toinen matsi (välierä) käytiin Ykspihlajan Wembleyllä GBK:ta vastaan. Lehtereille oli kerääntynyt katsojia runsaasti, josta yksi kommentti jäi elävästi mieleen ennen pelin alkua vaihtopenkillä: ” Älä kato selän taakse, siellä on aika paljon yleisöä”. Eli pientä jännitystä oli ilmassa…

Peli alkoi KPV:n painostuksella ja maalipaikkoja luotiin useita, mutta täysosumaa ei vielä tippunut. Peliä jatkettiin tasaisissa merkeissä, kunnes KPV sai kulmapotkun. Kulmapotkusta Joona laittoi pallon hienosti Boxiin ”Mourinhon” kuvio kynästä Arne nuppasi pojat komeasti 1-0 johtoon, päälle vielä hieno liuku tuuletus. Toiselle puoliskalla mentiin myös noissa lukemissa.

Toinen puoliska ja tuoreet miehet kentälle. Uusien miehien tulessa kentälle alussa hieman hapuilua ja GBK pääsi laukomaan pariin otteeseen tulisesti, mutta Johannes piti maalin hienosti puhtaana. Ultimaattista vaaran paikkaa ei kuitenkaan ollut. Hetken pelailun jälkeen Wallulta hieno poikkikentän syöttö, jonka päätteeksi Juuso ampui sydämensä kyllyydestä verkot tötterölle ja lukemat pojille 2-0. Tämä jäi myös pelin lopputulokseksi ja pojat matkaavat sunnuntain Finaaliin.

Päivä ei toki päättynyt tähän vaan poikien yhteiselo jatkui Juhlakeskus Amorissa saunan, paljuilun, uinnin ja rillailun merkeissä. Tuolla siis keitettiin finaalipäivälle kunnon käärmekeitot. Vastarannalla päästiin myös vaihtamaan muutama huuto keskustelu rippileirillä olleiden Rikin ja Otton kanssa (Uuno Turhapuro tyyliin ”Olitkos vielä Nukkumassa”).

PÄIVÄ 4:

Finaalipäivä ja lämpömittarissa lähes hellelukemat. Vastaan asettui toisen lohkon voittaja AJAX sarkkiranta ja peli käytiin Santahaan tekonurmella Lounea-areenalla. Lehterit notkuivat liitoksista, kun yleisöä oli kerääntynyt paikalla sankoin joukoin. Poikien ilmeistä paistoi keskittyminen ja hieman voi myös aistia pientä jännitystä. Peli käyntiin Capitano Lukken huudatuksesta ja avaus marssi kentälle. Pelin alkuun AJAX tuli agressiivisesti korkealla prässillä päälle ja yritti tehdä poikien avauspelaamisen vaikeaksi. Pojat eivät tästä kuitenkaan säikähtäneet vaan liikuttivat palloa maltilla mieheltä toiselle. Noin 5-10 minuutin paikkeilla alkoi sitten tapahtua Vertti-Show. Niilo vapautti läpi syötöllä ensimmäiseen ja pitkänhuiskea kaveri latoi verkot tötterölle kahteen otteeseen ja vastustajan selkäranka alkoi rasahdella. Tämän jälkeen pojat laskettelivat selvään voittoon toinen toistaan komeimmillaan osumilla. Maalaajia vaihtui tiuhaan tahtiin Arnen, Mahmudin, Wallun, Lukken ja Andrean osumilla. Finaalin lukemat lopulta murskaavasti 8-0 ja loppuun vielä voiton tanssi keskiympyrässä.

Erityismaininta vielä meidän alimman linjan uurastajille (Iikka, Emil, Joe ja Onni) ja mv Johannekselle, jotka pelasivat eka päivän jälkeen joka pelissä täydet minuutit. Tästä myös yksi erittäin kova tilasto mainittava: Vain yksi maali omiin koko turneen aikana!

Jäljelle jäi vielä pokaalin nosto ja pelien lomassa ansaitut ”Jäätelö porkkanat”. Hienoa tekemistä jokaiselta Karvapäältä koko turnauksen ajan. ISO KÄSI POJILLE!!!

Poikien kausi jatkuu vielä PSL:n syyskierroksen ja Alue ykkösen merkeissä, joten hyviä pelejä riittää syksyyn asti. Tämä kausi päättää poikien yhteisen taipaleen ja ensi vuosi tuo tullessaan B-poikiin siirtymisen yhdessä 05 ja sen jälkeen 07 poikien kanssa.

Valmennus, toimarit ja vanhemmat ovat saaneet elää ikimuistoisia hetkiä näiden veijareiden kanssa. Jokainen on oma persoonansa ja joskus sitä kuuluisaa vieteriä on myös venytetty äärimmilleen…Päällimmäisenä kuitenkin positiiviset muistot ja joka jätkästä jää pieni palanen koutsien ja toimareiden sydämeen ikiajoiksi.

Iso kiitos pojat ja poikien vanhemmat tästä retkestä!! Matka jatkuu ja toivotaan, että näitä vesseleitä nähdään myös jatkossa Isojen poikien kentillä…..

Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola