27
SYY
15.00
Akatemia, Länsi kolmonen

KPV Akatemia - VPV  1 - 1

Kokkola, Keskuskenttä

Akatemia ei saanut murrettua liivijengin muuria

Sunnuntai ei tuonut toivottua helpostusta Akatemian vaisuihin esityksiin tulosten valossa. Vieraaksi saapunut VPV iski ottelun ainoasta paikastaan ja Akatemia hakkasi päästään vaasalaisten lihamuuriin samalla hukaten tukun maalipaikkoja, näin pisteet jaettiin Keskuskentällä lukemin 1-1 (1-1).

Apeita ilmeitä ja käsin kosketeltavaa tuskastumista oli havaittavissa sunnuntai-iltapäivänä Keskuskentällä, kun erotuomari Ville Erkkilä vihelsi Kolmosen ylemmän loppusarjan ottelun Akatemian sekä VPV:n välillä päättyneeksi. Varsinkin ensimmäisellä jaksolla Akatemia onnistui hukkaamaan tukun mainioita maalipaikkoja, eikä näin ollen saanut toivomaansa avausvoittoa ylemmässä loppusarjassa. Ottelun alussa Akatemia sai heti shokkihoitoa kun VPV siirtyi johtoon ensimmäisen puolikkaan sekä oikeastaan koko ottelun ainoasta maalintekopaikastaan. 7. minuutilla kierteisenä annetun kulman ohjasi miesmassan keskeltä sisään joku vaasalaisista, osuma merkittiin Jani Lallin nimiin.

Maalin jälkeen pelin juoni oli selvä. Akatemia rummutti hyökkäyksiä kohti VPV:n maalia kerta toisensa jälkeen, mutta maali oli kuin noiduttu. Ensimmäisellä jaksolla parhaimmat maalintekopaikat Akatemian riveistä siunaantuivat Pietro Kytölaaksolle, mutta kolmesta loistopaikasta pallo meni joka kerta koko maalikehikon ohi. Kertaalleen "Pietu" osui maalipuiden väliin pakottaen VPV-veskarin torjuntaan Akseli Matilaisen tarjoamasta nappikeskityksestä lähteneeseen puskuun. Irtopallossa oli ensimmäisenä paikalla Antti Palohuhta joka ampui pallon lähietäisyydeltä verkon perille tasoittaen taukolukemiksi 1-1.

- Ensimmäinen jakso oli meiltä pallollisesti ihan hyvää pelaamista, oltaisiin voitu naulata peli paikoista joita meillä oli. Oltiin todella huolimattomia maalinteossa ja se maksoi meille tänään voiton. Vastustaja sumputti keskustan ja se tiedettiin myös etukäteen, siitä huolimatta turhan usein puskettiin nimenomaan keskeltä vaikka ennen peliä ja puoliajalla puhuttiin nimenomaan laitakaistojen käytöstä. Tällaista tämä välillä on, pyöritteli Akatemian valmentaja Aki Lyyski.

Toisella jaksolla VPV valui vielä syvemmälle kuoreensa, eikä päässyt enää edes ensimmäisellä jaksolla nähtyihin vastaiskuihin. Akatemia sen sijaan jatkoi tuskailuaan maalintekopaikoissa. Ensimmäisellä jaksolla niitä oli huomattavasti toista jaksoa enemmän. Vaikka vaasalaiset harvinaisen köysissä toisella jaksolla olivatkin, pystyivät he kumminkin jollain ihmeellä suojelemaan omaa maaliaan ottelun loppuun saakka.

Antti Palohuhdalle avautui parikin loistavaa maalintekopaikkaa toisella jaksolla, mutta väliin ehti molemmissa viime tingassa VPV:n molari. Vaihdosta kentälle tullut Aleksi Kangasvieri puski pallon kulmapotkusta voimalla keskelle ylärimaa ja hetkeä myöhemmin Elmer Käännän yritys putosi yläriman päälle. Myös kapteenina esimerkillisesti esiintynyt Noa Lehtonen pääsi vuorollaan yrittämään erikoistilanteen jatkopallosta, mutta Noan vähän vaisuksi jäänyt sutaisu pysähtyi maalinedustalla vaasalaismuuriin.

- Kyllä me maalipaikkoja saatiin toisellakin jaksolla, mutta pikkaisen paremmalla syöttämisellä niitä olisi tullut vielä paljon enemmän. Nyt puskettiin keskeltä, vaikka laidoilla oli kaikki maailman tila mennä vastustajan selustaan. Olen pettynyt tulokseen, sillä nyt homma ei ole enää meidän omissa käsissämme. Toisaalta aktiivinen pelaaminen lämmittää mieltä, mutta eihän sillä saa yhtään maalia tulostaululle vaan kyllä se pallo pitää itse viivan yli laittaa. Ei auta, ensi viikon lauantaina on mahdollisuus laittaa vielä painetta Närpiölle ja se me tullaan kyllä tekemään, Lyyski päättää.



Tilastot

1 - 1

VPV
(1-1)
7'MaaliLalli Jani
35'MaaliPalohuhta Antti

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola