26
HUH
19.00
Akatemia, Kolmonen

KPV Akatemia - I-JBK  6 - 0

Kokkola, Kippari Hall

Akatemia voittoon sarja-avauksessa

Akatemia aloitti III-divisioonan varsin vahvasti perjantai-iltana. Vieraaksi Kippari Halliin saapunut I-JBK joutui välillä melkoiseen pyöritykseen ja ottelun päätyttyä taululla komeilivat Akatemian voittolukemat 6-0 (4-0). Koko joukkueen voimin ja yhtenäisesti pelannut Akatemia sai onnistumisia laajalla rintamalla. Illan osumista kolme merkittiin Maxim Gusseville, kaksi Sampo Rintalalle ja yksi Tobias Wentinille.

Hyvin otteluun valmistautunut ja latautunut Akatemia sai sarja-avaukseen jalkeille kohtalaisen vahvan nipun, sillä edustusjoukkueesta saatiin avuksi loukkaantumisesta toipumassa oleva Honar Abdi sekä pienemmälle vastuulle jääneet Benno Hanslian sekä Maxim Gussev. Tämän lisäksi Lukas Rasmus oli ennakosta poiketen saanut vaihdettua työvuoronsa ja oli näin ollen Akatemian käytettävissä. Edellä mainitut pelaajat pystyivät jokainen omalla suorituksellaan nostamaan pelin tasoa sekä rauhoittamaan koko joukkueen pelaamista.

Itse ottelun alku oli ensimmäisen kymmenen minuutin ajan hieman asetelmien hakemista ja peli soljui pääosin keskialueella. I-JBK pyrki aktiivisella prässäämisellä sotkemaan Akatemian pelaamista siinä kumminkaan isommin onnistumatta. Akatemia liikutti palloa nätisti pelaajalta toisella ja rytmitti pelaamistaan kohtalaisen hyvin. Lievän alkutunnustelun hälvettyä Akatemia iski ensimmäisen maalin. Oikea-aikaisesti toteutettu voimakas prässi tuotti tulosta keskialueella ja Sampo Rintala pelattiin puolittaiseen läpiajoon. Rintala näki vielä hienosti takatolpalle juosseen Maxim Gussevin, joka sai sijoittaa pallon kuudesta metristä maaliin.

Ensimmäisen maalin jälkeen ottelu siirtyi jokseenkin Akatemian hallintaan ja maalipaikkoja alkoi syntymään ensimmäistä kymmenminuuttista useammin. Gussev, Rintala sekä Wentin pääsivät jokainen vuorollaan kokeilemaan, mutta heidän yrityksensä suuntautuivat yli maalin tai kohti I-JBK:n puolustusta. Vajaan puolen tunnin pelin jälkeen Akatemia siirtyi 2-0 -johtoon. Pallo pelattiin rangaistusalueen rajalla Gusseville, joka ohitti vartijansa ja ampui pallon voimalla takanurkkaan.

Toinen maali vapautti Akatemian pelaamisen totaalisesti ja tämän jälkeen I-JBK oli ottelussa täysin vastaanottajan asemassa. 35 minuutin pelin jälkeen Sampo Rintala kasvatti Akatemian johdon kolmeen, kun hän laukoi pallon I-JBK:n maaliin Gussevin esityöstä. Viitisen minuuttia myöhemmin Rintala pamautti illan toisensa. Kaunis syöttökuvio Tobias Wentinin kanssa vapautti Rintalan läpiajoon ja Sampo laittoi pallon pomminvarmasti maaliin ja taukolukemiksi 4-0.

Puoliajalla Akatemian pukukopissa painotettiin liikkeen ja pallon liikuttamisen tärkeyttä myös toisen jakson aikana. Yhdessä päätettiin että selvähköstä taukotilanteesta huolimatta pelaamiseen ei saa tulla minkäänlaista muutosta. Ja näin myös tapahtui, sillä Akatemian jatkuva ja erittäin voimakas prässipelaaminen tuotti hurjan määrän vaikeuksia I-JBK:lle, eivätkä he päässeet juurikaan kontrolloidusti hyökkäämään missään vaiheessa. Akatemia puolestaan vyörytti hyökkäyksen toisensa jälkeen kohti vastustajan maalia hyödyntäen kentälle muodostunutta tilaa sekä pelaajien aktiivista liikkumista.

Kun toista jakso oli pelattu vajaat kymmenen minuuttia osui Akatemia jälleen. Pallo riistettiin vastustajalta ja pelattiin läpi ottelun loistavasti urakoineelle Oskari Savirannalle. "Osku" vapautti oikea-aikaisella syötöllään Maxim Gussevin läpiajoon ja Gussev nosti pallon tyylikkäästi yli vastaan syöksyneen I-JBK -veskarin. Näin Gusseville illan kolmas ja Akatemialle illan viides maali. Palkintoa maalin muodossa Saviranta ei saanut, mutta saa olla tyytyväinen että pystyi pelaamaan noinkin kauan. Tämä siksi, että normaalisti tuollaisesta määrästä ryöstöjä joutuu vankilaan.

Eikä viidennestä maalista ehtinyt kulua kuin parisen minuuttia ja pallo oli jälleen I-JBK:n maalissa. Tällä kertaa Gussev pelattiin laidastaan karkumatkalle ja "Max" tarjoili maalinedustalla odotelleelle Wentinille paikan. "Piipa" otti pallon haltuun ja täräytti sen parista metristä voimalla verkon perukoille. Tämäkin maali oli komea ja kauniisti pelattu osuma, johon osallistui useampi Akatemian pelaaja.

Läpi ottelun Akatemian tekemisessä paistoi selkeä halu voittaa ottelu ja mikä tärkeintä, tehdä se yhdessä joukkueena. Todella aktiivinen ja hyvin ajoitettu prässipelaaminen tuotti ison kasan ongelmia vastustajalle ja avasi Akatemialle tukun maalipaikkoja. Aivan kaikkia niistä Akatemia ei pystynyt hyödyntämään, sillä esimerkiksi pitkästi toistakymmentä kulmapotkua eivät tuottaneet maalia, vaikka pallo toistuvasti viivan tuntumassa pyörikin. Kuitenkin pitää olla tyytyväinen tehtyjen maalien määrään.

Akatemia teki ottelussa kaikki sallitut viisi vaihtoa ja sai niiden myötä lisää energiaa kentälle. Aleksi Seppälä tuli sovitusti Honar Abdin tilalle jo puoliajalta ja "Eikka" oli pelipaikallaan totutun hyvä. Laitoihin tunnin kohdalla tulleet Valtteri Palosaari sekä Wegye Wegye taas saivat liikkeellään I-JBK:n puolustajat välillä jo epätoivon partaalle. Keskikentälle vaihdetut Axel Lindholm sekä Lado Angilo puolestaan jatkoivat siitä mihin Lukas Rasmus sekä Oskari Saviranta jäivät, Lindholm sekä Lado pyörittivät peliä sekä voittivat kaksinkamppailuja yhdessä keskikentällä urakoineen Jouni Ahvenkosken kanssa. Myös puolustuslinjassa pelanneet Oskar Ylimäki, Noa Lehtonen sekä Benno Hanslian olivat vahvoja kaksinkamppailuissa ja hoitivat ruutunsa moitteettomasti muutamaa pientä kauneusvirhettä lukuunottamatta.

Yhteenvetona voitaneen sanoa, että Akatemia oli eilisillassa hyvä ja yhtenäinen joukkue. Pelaamista pystyttiin rytmittämään hyvin, vaikka välillä maalintekoon oli turhankin kiire. Puolustuspelaaminen taas oli, jos mahdollista, luokkaa parempaa kuin pallollinen pelaaminen. Aktiivinen prässipelaaminen oli todella oikea-aikaista, jatkuvaa ja yhtenäistä. Tästä ottelusta Akatemia kuittaa itselleen kolme arvokasta sarjapistettä, ei sen enenmpää, eli työt harjoituskentällä jatkuvat normaalisti. Seuraavan kerran Akatemia on tulessa 2.5. kun se matkaa Korsnäs FF:n vieraaksi.

Akatemian kokoonpano:

Riku Lelo Lunkoka, Honar Abdi (46. Aleksi Seppälä), Oskar Ylimäki, Noa Lehtonen, Benno Hanslian, Jouni Ahvenkoski, Lukas Rasmus (73. Lado Angilo), Oskari Saviranta (67. Axel Lindholm), Maxim Gussev (60. Valtteri Palosaari), Sampo Rintala (60. Wegye Wegye), Tobias Wentin.

Tilastot

6 - 0

I-JBK
(4-0)
34'MaaliRintala Sampo
41'MaaliRintala Sampo
56'MaaliWentin Tobias

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola