Ison kentän turnaus Piispalassa
Julkaistu: 25.11.2018 00.00

Ison kentän turnaus Piispalassa

T06 joukkue otti osaa PaRi:n kutsumana 11v11 harjoitusturnaukseen Piispalassa.

Ennen turnausta ehdittiin pelata ainoastaan yksi harjoituspeli isolla kentällä ja turnaukseen lähdettiinkin ennen kaikkea opettelemaan ja ihmettelemään ison kentän pelaamista.


Pelipalaverissa Tumppi piirteli fläppitaululle pelitaktiikkaa ja tytöt kuuntelivat ja pohtivat pelitapaa innokkaasti :D

Ensimmäisessä ottelussa joukkue käänsi pelin tappioasemasta voittoon ja varsinkin vasemmalta laidalta nähtiin hienoja sommitelmia, jotka saatiin päätettyä maaliin. Toisessa pelissä NJS:ää vastaan taas vastustaja onnistui kääntämään pelin itselleen. Kolmas alkusarjan peli oli tasaista vääntöä JypKiä vastaan ja vaikka panoksena oli aikaisempi aamuherääminen, niin JyPK halusi voittoa enemmän ja peli päättyikin Jyväskyläläisten voittoon luvuin 3-2.

Sunnuntaina pelit jatkuivat aamulla ja tapojensa vastaisesti tytöt olivatkin hereillä aamusta lähtien ottaen komean 5-1 voiton HauPasta. Turnauksen viimeisessä sijoitusottelussa PU-62 vastaan peli aaltoili puolelta toiselle, mutta lopulta vihreä näytti taistelutahtonsa ja voitti ottelun lopulta 5-2. Näin lopullinen sijoitus turnauksessa oli 5.

Ison kentän pelissä on omat salaisuutensa ja hienosti pelaajat oppivat koko turnauksen läpi enemmän ja enemmän. Syöttökombinaatiot toimivat ja niillä onnistuttiin murtamaan vastustajan puolustus useaan kertaan. Kylmistä olosuhteista huolimatta huolellisuus säilyi pääsääntöisesti läpi koko turnauksen. Kiitos taas HBK:n lainapelaajille Ellenille ja Wilmalle, sekä 05 joukkueesta lainatulle Mimmille, jotka vahvistivat joukkuetta turnauksessa. Tästä on hyvä jatkaa treenikautta kohti ensi kauden haasteita.





Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola