Sarjakärki VPS-j Akatemian vieraaksi
Julkaistu: 09.08.2018 00.00

Sarjakärki VPS-j Akatemian vieraaksi

Perjantaina on mahdollisuus nähdä kolmosen parasta pelaamista Ykspihlajan Wembleyllä, kun sarjakärki VPS-j saapuu KPV Akatemian vieraaksi. Ottelu alkaa klo 19.00 ja tuon live-ottelun jälkeen voi lähteä vaikkapa paikalliseen urheilubaariin seuraamaan Englannin Valioliigan avausta Manchester U - Leicester.

VPS-j on tänä vuonna selkeästi liiga-VPS:n nuorten pelaajien kehitysjoukkue, jossa on myös käynyt edustusjoukkueen sopimuspelaajia pelejä pelaamassa. Siinä mielessä VPS-j on hyvin samantapainen joukkue kuin KPV Akatemia.

Joukkueet kohtasivat toukokuun lopulla Elisa Stadionilla Vaasassa. Tuosta ottelusta on myös peräisin VPS-j:n ainoa tappio tällä kaudella. KPV Akatemia voitti vaihtomies Kurlual Kurin loppuhetken osumalla 1-0, vaikka VPS-j olikin hallinnut palloa suurimman osan pelistä.

- Nyt yritetään samanlaista yllätystä, vaikka VPS-j suosikkina otteluun lähteekin, toteaa Akatemian valmentaja Tony Mäki.

Akatemia sai viime viikolla joukkueeseensa tutun vahvistuksen. 22-vuotias Tom Åstrand purki sopimuksensa GBK:ssa ja palasi KPV:n paitaan ja Akatemian riveihin. Edellismatsin kokoonpanosta armeijaan lähtivät Oskari Saviranta, Aleksi Seppälä ja Eetu Saari. Toisaalta edellisen ottelun ratkaissut Kur on nyt päässyt armeijasta ja mukana päivittäisessä toiminnassa.

Peli siis Ykspihlajassa perjantaina 10.8 klo 19.00 alkaen. Liput 5 €. Tervetuloa.

Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola