Norrvalla Cup
Julkaistu: 10.09.2018 00.00

Norrvalla Cup

Norrvallassa pelattavaan turnaukseen lähdimme tällä kertaa kahdella joukkueella. Erilaiset taudit ja muut esteet tekivät joukkueiden kasaamisesta hankalaa, mutta saimme jalkeille kaksi iskukykyistä joukkuetta joissa molemmissa oli 9 pelaajaa, eli yhdellä vaihtomiehellä / joukkue mentiin.

Pelit sujuivat molemmilta joukkueilta alusta alkaen varsin mallikkaasti ja mitä pidemmälle turnaus eteni, niin peli vain parani. Kun alkulohkot oli pelattu, niin molemmat joukkueemme komeilivat oman lohkonsa ykkösinä.

Turnauksessa oli kolme lohkoa, joissa oli yhteensä 14 joukkuetta. Välieriin etenivät jokaisen lohkon ykkönen ja paras kakkonen. Kuinka ollakaan oli meillä edessä välierä, jossa vastakkain olivat omat joukkueemme. Peli oli varsin tasaista vääntämistä, mutta vihreä joukkueemme onnistui viimeistelyssä paremmin ja eteni finaaliin. Valkoinen joukkue matkasi pronssiotteluun.

Finaalissa vastaan asettui Laihian Luja. Saimme peliin hyvän alun ja pääsimme 1-0 johtoon, mutta sitten koitti 5 minuutin musta hetki ja vastustaja rankaisi kahdesti, puoliaika 1-2. Toinen jakso oli täysin yhtä maalia, poikiemme hallitessa peliä ja luoden maalitilanteita liukuhihnalta. Oli ylärimaa ja tolppaa, mutta ei maalia millään ja karvas tappio finaalissa lukemin 1-2.

Pronssiotteluun valkoinen joukkue sai vastaansa Ilmajoen Kisan. Peli oli alusta lähtien vihreiden hallintaa ja pallo liikkui ajoittain varsin näyttävästi pojalta toiselle. Päästyämme 1-0 johtoon, oli loppu pelkkä muodollisuus. Maaleja ei tehty enempää hyvistä tilanteista huolimatta, mutta 1-0 riittää ja pronssia kaulaan.

Turnaus osoitti jälleen kerran, että poikiemme perustaso alkaa olemaan hyvällä tasolla ja oman pelin kulkiessa voimme lähteä voittamaan jokaista ottelua.

Kiitokset jälleen kerran pojille ja myös loistavalle kannatusjoukolle loistavasta turnauksesta.

Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola