Eremenko Cup 2018
Julkaistu: 03.09.2018 00.00

Eremenko Cup 2018






Pietarsaaressa pelattuun turnaukseen osallistuimme yhdellä joukkueella. Alkusarjan ensimmäisessä pelissä vastaamme asettui VPS, hyvin olivat pojat hereillä aikaisesta ajankohdasta huolimatta, ansaittu 4-1 voitto meille.

Piiiitkän odottelun jälkeen toinen peli ja vastassa TPV yj. Kova peli, jossa pääsimme jo 2-0 johtoon, loistavan ensimmäisen puoliajan ansiosta. Tauon jälkeen TPV pääsi ajoittain hallitsemaan peliä ja saivatkin kavennuksen aikaiseksi, mutta eivät onnistuneet tasoittamaan ja lopputuloksena voitto meille 2-1, loistava taistelu meiltä.

Kolmas peli ja vastaan asettui OLS, edellisestä pelistä oli jälleen vierähtänyt n.3 tuntia ja päivä oli ollut tosi pitkä. Hyvin pojat kuitenkin jaksoivat taistella ja peli voitettiin tiukan väännön jälkeen 1-0. Mainittakoon että loistava maalivahtimme Juuso torjui tuossa pelissä 2 rankkaria.

Lohkovoitto ja sunnuntain välierän vastustajaksi KuPS. Välierässä ei Kuopijon pojilla ollut hirveästi mahdollisuuksia, peli-iloa huokuva joukkueemme latoi taululle varsin vakuuttavat 9-1 lukemat ja paikka finaalissa oli varsin ansaittu.

Finaalissa vastaan asettui tuo samainen TPV, jonka voitimme alkusarjassa. Revanssia janoava vastustajamme aloittikin pelin todella hyvin ja hallitsi ensimmäistä jaksoa varsin selvästi, taukolukemat olivat KPV-TPV 0-1. Toiselle jaksolle marssi sisuuntunut vihreäpaitainen joukkue. Pelin hallinta kääntyi täysin meille, eikä siinä kauan mennyt kun saimme tasoituksen tehtyä. Tämän jälkeen painostuksemme jatkui väkevänä ja paikkoja luotiin liukuhihnalta, mutta ei maalia millään. Ja kuten monesti käy kun et tee, niin kaveri tekee. Näinhän siinä kävi, vastustajan pelaaja pääsi laukomaan volleystä upean maalin ja vei TPV:n johtoon. Loppulukemat 1-3 vastustaja viimeisteli aivan pelin lopussa.

Tappio finaalissa tietenkin harmittaa, mutta hopeaankin voidaan olla tällä kertaa tyytyväisiä. Pojilla oli läpi turnauksen hymy huulilla ja loistava taisteluasenne kentällä. Aina ei vaan voi voittaa, ei edes joka kerta.

Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola