Hopeaa Kokkola Cupista
Julkaistu: 29.07.2017 00.00

Hopeaa Kokkola Cupista

Kokkola Cupiin lähdettiin pitkästä aikaa yhdellä joukkueella. Mukana oli 19 pelaajaa joista moni sai ensimmäiset kokemukset 11v11 peleistä isolla kentällä. Turnaus eteni joukkueelta hienosti ja päättyi aina loppuotteluun saakka. Siinä vastaan asettui Ilves Tampereelta, joka voitti lopulta 2-1. Kokonaisuutena kuitenkin hyvä peli ja hieno turnaus tytöiltä!

Alkusarjassa samassa lohkossa olivat FC United, ONS 05 ja KP-75 keltainen. Näistä peleistä voitettiin kaksi ja ONS 05:n kanssa päädyttiin tasapeliin. Lohkoykkösinä kohtasimme ensimmäisessä sijoitusottelussa toisen lohkon nelosen, eli MaPS:n. Tämä ottelu päättyi selvään 3-0 voittoon. Välierässä vastaan asettui uudestaan KP-75 Keravalta. Nyt voittonumerot tuplaantuivat edelliseen ja ottelu päättyi 2-0.

Loppuottelu alkoi KPV:n kannalta hienosti ja siirryimme ottelussa 1-0 johtoon. Ilves kuitenkin tasoitti ennen taukoa ja teki samalla ensimmäisen maalin turnauksessa KPV:n verkkoon. Toisen jakson alussa syntyi ottelun voittomaali. KPV loi vielä tasoituspaikkoja, mutta tällä kertaa pallo ei mennyt sisään. Näin Ilves pääse juhlimaan turnausvoittoa ja KPV:n tytöille hopeaa.

Tästä linkistä löytyy hienoja kuvia, kiitokset Kurt Warghille!

https://kurtwargh.kuvat.fi/kuvat/KPV+D04-Tytöt,+Ko...

Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola