02 Tytöt Espanjan auringossa kauden päätteeksi
Julkaistu: 30.10.2017 00.00

02 Tytöt Espanjan auringossa kauden päätteeksi

KPV:n C-02 Tytöt suuntasivat Espanjaan Salouhun viettämään kauden päätöstä. Matkaan osallistui kokonaisuudessaan 41 matkaajaa. Matka oli kaikin puolin onnistunut ja matkan alussa (leikillään) päätetty paluuprosentti 85 täyttyi: ketään ei hukattu ja kaikki pääsivät ehjänä kotiin. Vesisateilta ja ohi pyyhkäiseiltä hurrikaaneilta vältyttiin lämpötilan helliessä n. 25 asteen pinnassa.


Joukkue poseeraamassa Saloun jalkapallokeskuksessa.

Heti toisena päivänä päästiin seuraamaan La Liga ottelua RCDE stadionilla: Espanyol - Levante. Suurin osa ryhmästä ei ollut näin isoja karkeloita päässyt seuraamaan joten kokemus oli makea. Toki olisi ollut upeaa nähdä Barcelona pelaamassa Camp noulla. Kotijoukkueen painostuksesta huolimatta ottelu päättyi 0-0. Siinä kun seurattiin kentän tuntumassa vierasjoukkueen poistumista kentältä ei poliisit konetuliaseiden kera turvamiehinä tuntuneet yhtään liioittelulta. Sen verran kiihkeyttä ilmassa leijui.

Harjoitukset hoidettiin kerran päivässä aamupäiväisin eli ihan lomailuksi reissu ei mennyt. Paikalliset Pro valmentajat hoitivat ohjauksen. Omat valmentajat eivät päässeet siemailemaan sangriaa reenien aikana vaan tulkkausta ja reeniin osallistumista kaivattiin.
Isompi huokaus koettiin maalivahti Matilaisen saadessa pallosta päähän. Pienen lepäilyn jälkeen saatiin Alina ylös ja suuremmalta vahingolta vältyttiin. Toki loput harjoitukset ja vielä harmittavammin peli jäi Alinalta väliin.

Ryhmä kävi tutustumassa Camp noun stadioniin, mutta peliä emme valitettavasti päässeet seuraaman. Kaksi jakoinen paikka. Suuri ja mahtava toki on. Osa tiloista viimeisen päälle tikissä ja taas toisaalta osa paikoista jo aikaa nähnyt ja remonttia kaipaa. Todella vaikuttava paikka, mutta valitettavasti kuviin ei sitä paikanpäällä tunnelmaa vain saa sisällytettyä.

Lomamatkaa olimme viettämässä Cambrils Parkin hotellialueella. Kiva paikka varsinkin futisjoukkueille. Merenranta ja harjoituskentät ihan vieressä.

Kadonnutta wifiä etsimässä. Jostain kumman syystä sitä yritettiin etsiä ihan ihmeellisistäkin paikoista...

Pelailut eivät todellakaan päättyneet harjoitusviheriölle.

Outoja mäntyjä täällä kasvaa. Tokaisi huoltajamme.

Rantaan käytiin tutustumassa ja osa jopa uskaltautui veteen asti. Rannalla tarjolla oli laadukasta hierontaa ja ihan aitoja raybanin aurinkolaseja :-)

Reissun lähestyessä päätöstä pelasimme ottelun paikallista C-tyttö joukkuetta vastaan. Ottelu päättyi KPV:n ansaittuun 2-1 voittoon.

Ottelun jälkeen voitokas KPV riensi ottamaan suuren yleisön haltuunsa.

Samaan aikaan leiriä viettämässä ollut Tips:n joukkue tarvitsi vahvistuksia loukkaantuneiden pelaajiensa korvikkeiksi. Kutsuun vastasivat Riina Tintti ja Kaisla. Vahvasti tytöt pelasivat ja pitivät vihreää lippua korkealla vaikkakin ottelu päättyi 2-1 tappioon.

02 tyttöjen taru C-tyttöinä on tulossa päätökseen. Hienoja hetkiä on yhdessä koettu joukkueen pysyessä tiiviinä kasassa. Uudet tuulet puhaltavat nykyisen valmennustiimin astuessa syrjään. Suunta on kuitenkin eteenpäin kuten Kolumbus patsaskin osoittaa.

Onnea ja menestystä joukkueelle tulevaisuuteen!

Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola