Ennakkoon emme tienneet vastustajasta juuri mitään. Emme olleet ennen pelanneet heitä vastaan, emmekä edes nähneet heidän pelaavan. Tiedossa oli, että olivat pelanneet hyviä harjoituspelejä voittaen mm. 99 ikäluokan Suomen mestarin ja viime vuonna jo B SM sarjaa pelanneen TPV:n ja joukkueessa pelaa maajoukkuepelaaja Phondo Wälläri. Jo kopissa aistin yllättävää rauhallisuutta. Poikien toiminta oli varman oloista. Tämä näkyi myös kentällä. Joukkue pelasi viileästi ja nöyrästi turhia hötkyilemättä. Paketti pysyi tiiviinä, eikä vastustajaa päästetty ylivoimatilanteisiin. Taitava vastustaja sai pyöritellä palloa vaarattomilla alueilla ja kiinni iskettiin vasta kun tilanne oli otollinen. 15 minuutilla Axel Lindholm ryösti pallon keskialueella ja antoi salamannopeasti täydellisen läpisyötön suoraan Valtteri "Vade" Palosaaren juoksulinjalle ja Vade viimeisteli jäätävästi takakulmaan :) Klassisen nopea vastahyökkäys ja kaunis maali. Eka puolisko jatkui kutakuinkin samanlaisena; PKKU jauhoi pallon kanssa, muttei päässyt kunnolla hyökkäyskolmannekselle poikien tiiviin joukkuepuolustamisen takia. Pallo pidettiin poissa maalintekosektorilta ja peli sujui käsikirjoituksen mukaan.
Toinen puolisko jatkui samanlaisena; PKKU:lla oli pallonhallinta ja KPV pyrki nopeisiin vastahyökkäyksiin. 48 minuutilla tuli valitettava loukkaantuminen, kun loistavasti ja agressiivisen ärhäkkäästi pelannut Jusa Ihalainen pani jälleen itseään likoon, mutta polvi vääntyi pahasti. Jusa vaihtoon ja loukkaantumisen jäljiltä puolikuntoinen Juuso Gustafsson sisään, joka kyllä pääsi nopeasti peliin sisään. 56 minuutilla Juuso purki pallon Axelille, joka pisti jälleen Vaden nopeaan läpiajoon. Vade ohitti topparin ja syötti päätyrajalta takaviistoon Severi Kähköselle, joka pisti pallon 6 metristä viileästi maaliin. Nopea hyökkäys ja oikea koulumaali. 70 minuutilla otettiin hyvin uurastanut Robin Skog vaihtoon, Vade siirtyi keskelle ja Atte ”Crouch” Peuraharju pistettiin rymistelemään kärkeen. Kotijoukkue alkoi väsyä ja ehkä liikaa varmistelemaan voittoa, jolloin paketti valui turhan alas. PKKU sai enemmän painetta ja todella vaarallisen laukauksen loppuminuuteilla 8 metristä, mutta Riku Lelo Lun Koka teki todellisen Gamesaverin! Aivan uskomaton torjunta. 79 minuutilla Hakasalo vaihtoon ja Alajoki sisään. Lisäajan 3 minuutilla vastustaja pääsi sitten iskemään kavennuksen vaikka Riku heittäytyi hienosti torjuntaan, mutta tällä kertaa ei aivan riittänyt vaan pallo Rikun näppien kautta maaliin. Tähän 2-1 tulokseen peli päättyikin. Hieno ja hallittu peli meidän nuorelta joukkueelta. Tästä on hyvä jatkaa.
Tähdet:
Valtteri Palosaari ***
Axel Lindholm **
Riku Lelo Lun Koka *
15' | Maali | Palosaari Valtteri |
15' | Maalisyöttö | Lindholm Axel |
48' | Vaihto ulos | Ihalainen Jusa |
48' | Vaihto sisään | Gustafsson Juuso |
56' | Maali | Kähkönen Severi |
56' | Maalisyöttö | Palosaari Valtteri |
56' | 2. maalisyöttö | Lindholm Axel |
70' | Vaihto ulos | Skog Robin |
70' | Vaihto sisään | Peuraharju Atte |
79' | Vaihto ulos | Hakasalo Joonas |
79' | Vaihto sisään | Alajoki Ilmari |
80' | Veikkaustähdet * | Lelo Lun Koka Riku |
80' | Veikkaustähdet ** | Lindholm Axel |
80' | Veikkaustähdet *** | Palosaari Valtteri |