22
TOU
19.00
Akatemia, Miesten kolmonen

KPV - Sisu-pallo  0 - 2

Santahaka tekonurmi

Akatemia jätti paikkansa käyttämättä

Miten nämä KPV akatemian kolmosen kamppailut ovatkin kaikki niin samanlaisia. Lasse Känsäläkin (kuva) teki töitä hartiavoimin. Jälleen kerran akatemia oli hyvin pelissä mukana ja voitti avoimet maalipaikatkin 3-2. Ottelun päätyttyä tulos kuitenkin oli Sisupallon hyväksi 0-2 (0-0). Ottelun molemmat maalit syntyivät pelin viimeisen vartin aikana. Juuri ennen seinäjokisten ensimmäistä maalia akatemialla oli kaksi avointa maalipaikkaa, mutta ylärimaa paremmin ei osuttu.

Ottelun avausjakso oli tasaista pelaamista. Avoimia maalipaikkoja ei jaksolla nähty, joitakin puolittaisia kylläkin. Akatemialla paras paikka syntyi, kun Jonathan Tynkkynen ajoi päätyyn ja sai käännettyä maalin eteen. Daw Malwal oli tulossa vahvasti viiden metrin viivalle, kun selän puolelle jäänyt Sisupallon pelaaja työnsi käsillään selästä. Tasapaino meni ja mies nurin. Erotuomari ei kuitenkaan rikettä havainnut. Sisupallon parhaat tilanteet olivat laukauksia 16 metrin rajan tuntumasta. Kaava oli sama, pudotus taakse ja laukaus vastapalloon. Laukaukset kuitenkin viuhuivat yli.

Toisella jaksolla akatemia sai vankan otteen pelistä. Työpalaveristaan ottelupaikalle vasta klo 19 ehtinyt Mikko Laitala tuli vaihdosta sisään 53.minuutin kohdalla ja Mikon nopeus tuotti välittömästi vaikeuksia Sisupallon puolustukselle. Kerran Mikko pääsi yrittämään nostoa kauempaa, kun sisupallon veskari oli kaukana maalistaan. Maalivahdin käsiin kuitenkin jäi. Kaksi kertaa Mikko tuli terävällä leikkauksella rankkarialueen sisään, mutta laukaukset kilpistyivät maalivahdin torjuntoihin.

Lähimmäksi maalia akatemialta pääsi kuitenkin Daw Malwal. Daw laikkasi hienosti sisään toppareiden välistä ja sai tarkan syötön jalkaansa. Melkein kaikki meni oppikirjan mukaan. Ykkösellä ulkosyrjällä pallo mukaan, tukijalka maahan ja kakkosella välitön laukaus. Pallo ohi maalivahdista, mutta ylärimaan ja siitä maaliviivalle. Joku vannoi pallon käyneen sisällä, mutta tuomaristo ei sitä nähnyt eikä ilman maaliviivateknologiaa sitä olisikaan voinut nähdä. Joka tapauksessa pallo pompusta rimaa hipoen takaisin pelattavaksi.

Jo seuraavalla minuutilla kolahti akatemian päädyssä Sisupallon jakson ensimmäisestä vaarallisesta tilanteesta. Seinäjokisten pelaaja pääsi kuskaamaan pitkällä kuljetuksella pallon noin 20 metrin päähän. Siitä sitten tappareiden taakse kymmeneen metriin matala syöttö ja nopea Joonas Kuivalainen oli etupuolella ja ampui ykkösellä ohi Aki Lyyskin.

Akatemia panosti hyökkäämiseen ja haki tasoitusta. Ei saatu. 90+3 minuutilla vieraat iskivät pelille viimeisen sinetin. Akatemialta hyvä pelaaminen, mutta onneton lopputulos.  

 

Tilastot

0 - 2

Sisu-pallo
(0-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola