Toista kertaa ei lähdetä Rovaniemeltä pois ilman pisteitä. KPV haki kolme pistettä RoPs:sta maalein 2-3.
Ottelu käytiin märällä kentällä, joka kuitenkin kuivui auringon tullessa esiin. Ottelu alkoi vihreiden hallinnalla. Pallo liikkui ja pojat tekivät töitä.
Rovaniemen pojat antoivat tilaa vihreille, vain punainen matto oli jäänyt pois. Mattoa ei tarvittu kun kahdentoista minuutin kohdalla pallo oli isäntien verkossa. Wade prässäsi pallon vastustajalta, laittoi Joonalle laitaan. Tästä Joona jatkoi maalin eteen Lasselle joka ohitti RoPs:n maalivahdin.
Hyvä alku vihreillä jatkui puolet ekasta puoliajasta. Lasse haki "goal of the seasonia", mutta rajansa kaikella. Maalikarkelot jatkuivat 27. peliminuutin kohdalla. Wade kiiti maantiekiitäjän tavoin oikealla pallon perään, keskitti Joonalle, joka viimeisteli 0-2 tilanteeseen. Maalin jälkeen peli alkoi hajota.
RoPs:n pelaajat alkoivat laittaa tilanteita Konstan maalille, mutta puolustajat ja Konsta hoitivat homman. Kuitenkin monet vapaapotkut tuottivat RoPs:lle tulosta rangaistuspotkun arvoisesti. Kyseenalainen allekirjoittaneen silmistä. Kyysenalaisempi kuin Putinin kommentit. Tuomarin mukaan kädet selässä. Pallo pilkulle ja RoPs kaventaa 1-2. Loput puoliajasta menee KPV:n puolella monien vapaapotkujen kustannuksella.
Toisella puoliajalla KPV aloittaa kovalla ryminällä. Maantiekiitäjämme Wade sai paikan heti , mutta laukaus yli maalin. Ryminä kuitenkin jatkui. Tilanteita tuli solkenaan vapareiden ja kulmien muodossa, mutta ei tulosta. Tunteetkin alkoivat kuumenemaan, liekö auringon tulo aiheuttaneen pistoksen. Aurinko kuitenkin paistoi vihreille maalin muodossa. Lukuiset kulmat tuottivat viimein tulosta, kun Joona keskitti, ja "el capitano" Tatu pisti pallon pussiin.
Maalin jälkeen alkoi tosissaan tunteet kuumeta. Tuomarilla oli täysi työ pitää pelaajat kurissa. Samalla isännät aloittivat takaa-ajon. Ottelun painopiste kääntyi yhdellä silmänräpäyksellä ja RoPs:lle siunaantui paikkoja. Konsta hoiti nämä kunnialla ja kuin raketti heittäytyi maihin, ja nappasi upeasti takakulmaan menneen vedon. RoPs rappasi kovaa vihreitä, Wadea etenkin, mutta tuomarin kortit olivat tainneet jäädä kotiin. Tästä vaparista oli KPV:llä paikka, mutta ei maalia.
Seitsemän minuuttia ennen loppua RoPs kavensi. Kulman jälkitilanteesta pallo meni maaliin ja sydän alkoi lyödä kahta sataa. Kovia tilanteita ja vaarallisia vapareita, mutta KPV:n muuri ei murtunut Berliinin muurin tavoin.
Maukas vierasvoitto ja voittoputki päälle. Paikkoja oli ottelussa, mutta suunta on oikea. Tänään kaikki antoivat kyllä kaikkensa, ketään ei voi moittia asenteen puutteesta. Voittoputkelle haetaan jatkoa tiistaina kun Santahaassa vastaan asettuu aina rakas GBK.
Möde jatkoi myös siitä mihin viimeksi jäätiin. Alla ottelu hänen silmistään.
TOMMI MÖTTÖNEN
12' | Maali | Känsälä Lasse |
12' | Maalisyöttö | Lindberg Joona |
12' | 2. maalisyöttö | Palosaari Valtteri |
28' | Maali | Lindberg Joona |
28' | Maalisyöttö | Palosaari Valtteri |
60' | Maali | Mäki Tatu |
60' | Maalisyöttö | Lindberg Joona |
62' | Vaihto ulos | Mäki Tuomas |
62' | Vaihto sisään | Saastamoinen Jere |