18
KES
15.00
Edustusjoukkue, Miesten Ykkönen

TPS - KPV   

Veritas Stadion N

Otteluraportti: TPS – KPV

TPS viettää 100-vuotisjuhlavuottaan. KPV:sta ei ollut TPS:n juhlaottelun kuokkavieraaksi, vaan sarjakärki piti maireaan 5-0 voittoon.

Hieman erikoinen 5-0 tulos tosin oli, sillä TPS laukoi maalia kohti kahdeksan kertaa. Viisi meni maaliin, yhden blokkasi Marcello Beuker, yhden Kyle Curinga ja yhden torjui KPV-veskari Sergye Lazarev. KPV sai pallon kaksi kertaa TPS:n maaliin, mutta Beukerin ja Chantzopoulosin toimitukset liputettiin paitsioiksi. Wegye Wegye puolestaan puski lujaa takatolppaan eikä Beuker sitten saanut jälkitilanteesta palloa sisään.

KPV:lla ei näyttänyt Ruutu+ -kuvan mukaan olevan pelin alussa mitään hätää. Vieraat jopa näyttivät saavan ottelun alkupuoliskolla parempia hyökkäyksiä kuin kotijoukkue. Shun Maetan aikainen keskitys oli päätyä Wegyen ulottuville tyhjällä takanurkalla, kun peliä oli pelattu vain kuusi minuuttia. TPS-toppari Samba Benga sai kuitenkin venytettyä jalkansa väliin ja pallo kulmaksi.

Sitten iski TPS kuin tyhjästä pelin 23.minuutilla. Joukkue sai hieman helpon vapaapotkun melkein rankkarialueen kulmalta 22 metrin päästä maalista. Daniel Rantasen laukaus oli täydellinen löytäen taka-alakulman. Toisaalta noilta etäisyyksiltä ei saisi palloa maaliin päästää. Kaksi minuuttia myöhemmin syntyi toinen osuma. Simo Roiha nosti kahden KPV-pelaajan välistä. Linus Rönnberg haastoi alueella Chantzopouloksen ja sai jalkansa vapaaksi. Kova laukaus lähti pienestä kulmasta ja painui yläkulmaan. Tämä maali oli oikeastaan ottelun ainoa, joka oli erityisen paljon TPS-pelaajien taitavuutta enemmin kuin vieraiden heikkoa puolustamista.

Kolmannenkin osuman TPS ehti vielä ennen taukoa tehdä. TPS tuli nopeaan vastahyökkäykseen. 35-vuotias ja 63 A-maaottelun mies Kasper Hämäläinen ajoi oikealta sisään ja Patrick Byskatan peittäessä kahden metrin päästä Hämäläinen sai laukoa vapaasti reilusta 20 metristä. Taas löysi pallo matalana vasemman takanurkan ja tauolle tilanteessa 3-0. Se oli TPS:n kolmas maalia kohti suuntautunut laukaus.

Tauon jälkeen KPV otti taas pelin ohjat ja laittoi painetta TPS:n kenttäpuoliskolle. Jo 49.minuutilla Shun Maeta antoi hyvän kovan keskityksen ja Watze oli hakeutunut etualueelle vartioijansa etupuolelle. Watzen pusku vain pamahti takatolpasta takaisin kentälle eikä Marcello Beuker saanut enää TPS-muurin ohi. 51.minuutilla Beuker pallon sisään sai, mutta se tuomittiin paitsiona ja nolla jäi vieraiden sarakkeeseen.

Sitten oli TPS:n vuoro vierailla KPV:n päädyssa. KPV puolustus sai jalkaa väliin TPS-keskitykseen, mutta pallo päätyi Hämäläisen ulottuville ja niin tietenkin peliväline löytyi tutusta paikasta tolpan vasemman tolpan juuresta. Se oli TPS:n neljäs maalia kohti suuntautunut laukaus ja peliä oli kulunut 57 minuuttia.

Haris Chantzopoulos puolestaan sai pallon maaliin pelin 60.minuutilla, mutta taas paitsiolippu tuhosi vieraiden haaveet takaa-ajosta. Aivan kaikki laukaukset eivät KPV:n maaliin enää menneet, vaan Beuker ja Curinga plokkasivat hyvin alueelta tulleita laukauksia. Lazarev puolestaan torjui Olli Jakosen kovan laukauksen. Jakonen kuitenkin onnistui vielä lisäajalla lurittamaan pallon Lazarevin jalkojen välistä sisään ja loppuluvuiksi 5-0.

Ottelun yleisömäärä lähenteli 4 000 katsojaa ja tunnelma kentällä oli sen mukainen. TPS:n 100-vuotisjuhlaottelu oli iso koitos.

- Tämä oli suuri päivä Turulle ja TPS:lle. Herkkää miestä vetää tunteelliseksi. Tänään oltiin villieläimiä. Ollaan puolustettu ihan hyvin, mutta nyt saatiin ketsuppipullo auki maalienkin muodossa, pohti KPV:ssakin muutama vuosi sitten pelannut Juri Kinnunen Ruutu+ haastattelussa.

Vierastappio oli KPV:lle vasta kauden ensimmäinen. Neljästä edellisestä pelistä oli tullut kolme tasapeliä ja yksi voitto. Jos nyt jotain positiivista Turun reissulta käteen jäi, niin runsas omien kasvattien peluuttaminen. Sampo Rintala, Joonas Paananen ja armeijan harmaista vapautunut Santeri Mäkinen ottivat arvokkaita peliminuutteja aivan kuten jo avauskokoonpanossa olleet Wegye Wegye ja Jusa Ihalainenkin.

Seuraavaksi KPV pelaa kotikentällään keskiviikkona ennen juhannusta, kun EIF matkaa Kokkolaan.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola