B-pojat divarikarsintaan
Julkaistu: 07.09.2017 00.00

B-pojat divarikarsintaan

B-poikien kakkosta on pelattu syksyn ajan lähinnä C15-pohjaisella ryhmällä, jossa tukena on ollut puolen tusinaa akatemiassa harjoitelleita ja pelanneita 01-syntyneitä pelaajia. 

Divarikarsinta varmistui jo ennen viimeistä peliä LBK:a vastaan, sillä lähin uhkaaja FC Ylivieska ei enää voi ohittaa Palloveikkoja. Divarikarsinta pelataan 23.-24.9 Oulun piirin alueella ja muut joukkueet selviävät siihen myöhemmin. 

Keskiviikon peli oli alusta loppuun KPV:n hallintaa, vaikka FC Ylivieskan pelaajat olivat osittain jopa neljä vuotta Palloveikkoja vanhempia. Avausmaalia saatiin odottaa 34.minuutille asti, vaikka sitä ennen oli jo hyviä maalipaikkoja parin kahden yksin läpi -tilanteen ja yhden rimalaukauksen muodossa. Sitten Christian Virta antoi kulmurin vitosen viivoille ja KPV:n toppari Lauri Paloneva nousi upeaan puskuun ja pallo verkkoihin.

Vain pari minuuttia myöhemmin noustiin taas vasenta laitaa. Jaakko Juvila keskitti ja Mikko Rinne ohjasi pallon takanurkkaan. Toisella jaksolla joukkueen ainoa "täysi-ikäinen" eli 00-syntynyt Wegye Wegye teki 3-0 ja loppunumeroista 4-0 vastasi Elias Mikkola.

Ensi keskiviikkona (13.9) pelataan vielä Larsmossa ja sen jälkeen on keskittyminen nousukarsintaan.

Voittomaalin puskenut Lauri Paloneva ottaa onnittelut kulmurin antaneelta Christian Virralta.

Jaska Juvila ajoi muutaman kerran vasemmalta päätyyn ja yksi keskityksistä tuotti 2-0 osuman.

Nuorempaa eli C14-ikäluokkaa oleva Noa Lehtonen puski 0-0 -tilanteessa kulmurista rimaan

Toisen maalin tuuletukset. Maalintekijä Mikko Rinne keskellä.

Joukkueen ainoa "täysi-ikäinen" eli 00-syntynyt Wegye Wegye on tehnyt viidessä ottelussa kuusi maalia. Keskiviikkona syntyi yksi.

 

Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola