Valtteri ja Julia vuoden juniorit
Julkaistu: 26.11.2016 00.00

Valtteri ja Julia vuoden juniorit

Valinta vuoden junioriksi on juniorijaoston arvokkain valinta. Poikien osalta valinta on kohdistunut jo vuosikaudet ensimmäisen vuoden A-juniorin ikäisiin pelaajiin eli vuonna 2016 tuo ikäluokka oli 1998-syntyneet. Tyttöjen osalta ei vielä ole saatu yhtenäistettyä valintaa kohdistumaan tiettyyn ikäluokkaan. Tänä vuonna valittu tyttöjuniori on ikäluokkaa 2002-syntyneet.

Vuoden juniorin valinta on tehty poikien osalta vuodesta 1984 lähtien. Listalla on varsin kovia kotoisia pelimiehiä kuten Marko Sorvisto (1989), Niko Kalliokoski (2001) ja Kim Palosaari (2000). Harri Heiermannin (2014) ja Lasse Känsälän (2015) tähdet ovat edelleen tasaisessa nousussa. Ammattilaiskentilläkin menestyneet Tero Koskela (1994), Miika Koppinen (1996 ja 1998), Jukka Hakala (1997), Henri Myntti (2000) ja Petteri Forsell (2008) on myös valittu KPV:n vuoden junioreiksi.

Myös tyttöjunioreista löytyy kovan tason tekijöitä, joista ihan ykkösenä tämän hetken maajoukkueen paras pelaaja Emmi Alanen (2006). Hyvän liigauran teki myös ensimmäiseksi KPV:n vuoden tyttöjunioriksi valittu Sara Myntti (2003), Hanne Ojanperä (2007) ja Janni Laakso (2011) pelaavat edelleen liigassa. 

Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola