Olli Peltoniemi jatkaa puheenjohtajana
Julkaistu: 27.11.2015 00.00

Olli Peltoniemi jatkaa puheenjohtajana

Erovuoroiset jäsenet Janne Ylinen ja Pekka Kuusela eivät enää olleet käytettävissä KPV:n hallitukseen. Heidän tilalleen valittiin uusina jäseninä Jaska Pensaari ja Kim Huuhka. Lisäksi hallitukseen valittiin uutena jäsenenä Pauli Tynjälä. Lisäksi vanhoina jäseninä KPV:n hallituksessa jatkavat Rolf Mannström ja Rauno Lesonen.

Seuran syyskokoukselle esiteltiin uutta organisaatiomallia. Mallissa aikaisemmin erillisinä jaostoina olleet tyttöjaosto ja poikajaosto yhdistettiin yhdeksi juniorijaostoksi. Juniorijaoston alaisuudessa joukkueet toimivat erillisinä yksikköinä, mutta yhteistyössä toistensa kanssa. Juniorijaosto toimii toimeenpanoelimenä junioriturnauksissa, erilaisissa tapahtumissa ja mm. junioripäättäjäisten järjestelijänä. Hallitus vastaa seuran sopimuksista ja mm. valmentajista ja yhteisestä taloudenpidosta.

Uusi malli mahdollistaa päätoimisen työntekijän palkkaamisen juniorijoukkueitten tarpeeseen. Päätoiminen työntekijä puolestaan on edellytyksenä, jotta seura voisi saada erilaisia Palloliiton ja yhteiskunnan tukia valmennustoimintaan.

Syyskokous myös päätti siirtää aikaisemmin tiedotusjaostona ja markkinointijaostona olleiden erillisten jaostojen tehtävät hallituksen alaisuuteen. Jaostoina jatkavat näin juniorijaosto (pj Pauli Tynjälä), Pallo-Siskot (pj Elina Vierimaa), Järjestysmiesjaosto (pj. Pekka Kivelä) ja Pappakerho (pj. Eero Vantunen).

Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola