KPV liikuttaa ja osallistaa ammattiin opiskelevia
Julkaistu: 21.03.2018 00.00

KPV liikuttaa ja osallistaa ammattiin opiskelevia

KPV ja Hyvää seuraa -hanke tarjoavat liikuntaa ja oppimisympäristöjä

KPV edistää ammattiin opiskelevien nuorten hyvinvointia Kokkolassa Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) rahoittamassa projektissa

Suomen Palloliitto, kymmenen jalkapalloseuraa sekä Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ry käynnistivät reilu vuosi sitten kaksivuotisen, Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) rahoittaman, ”Hyvää seuraa - nuorten osallistaminen seuratoimintaan” -projektin. KPV:ssa hanketta vetää hankekoordinaattori Ilkka Junttila.

Hankkeessa KPV on käynnistänyt matalan kynnyksen harrastejalkapallotoiminnan 16-20-vuotiaille ammattiin opiskeleville nuorille. Lisäksi nuoria koulutetaan ja osallistetaan seuran vapaaehtoistoimintaan tekemään, oppimaan ja vaikuttamaan. KPEDU:n opiskelijoita on mm. kuvaamassa junioreiden pelaajakuvia sekä otteluita ja mukana toteuttamassa Futisiltapäiväkerhoa sekä Eskarifutis-tapahtumapäivää.

KPV on toteuttanut harrastejalkapallotoiminnassa mm. Ruokatuntifutista kolmessa eri Kpedun toimipisteessä. Osallistamisen puolella opiskelijat ovat olleet hankkeen kautta mm. pitämässä Lapsiparkkia edustusjoukkueen otteluissa, kuvanneet juniorijoukkueita pelaajakorttikuvien sekä ottelutallenteiden osalta sekä olleet apuohjaajina ja kuvaajina mm. Eskarifutiksen seikkailupäivässä.

Nuoret ovat saaneet erilaisen lähestymiskulman opiskeluun sekä mahdollisuuden harjoitella käytännön toimia aidossa ympäristössä.

Myös liikunta on saanut kiitosta, sillä mikäpä auttaisi paremmin jaksamaan raskaan opiskelupäivän, kuin liikunta keskellä päivää!

Yksi parhaista hankkeen kautta toteutuneista toimista on keskiviikkoisin Kälviällä toteutettu Ruokatuntifutis, jonka vakiokävijöiksi ovat innostuneet Virtaset!(kuvassa)

Hankkeen muut toteuttajaseurat ovat EPS (Espoo), FC Jazz (Pori), HIFK (Helsinki), HJK (Helsinki), Ilves (Tampere), KPV (Kokkola), KuPS (Kuopio), MP (Mikkeli), TPS (Turku) sekä RoPS (Rovaniemi).

Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola