27
HEI
18.30
Edustus, Kakkonen Pohjoinen

PS Kemi - KPV   3 - 2

Sauvosaaren urheilupuisto, Kemi

Kemin kuninkaat iskivät vartissa. Siitä ei enää noustu, 3-2!

Kyllä, kiistatta oli ”kuninkaat” tänään parempi joukkue ja ansaitsi näin voittonsa. Sitä on turha kiistää. Mutta tähän tarjottiin myös kivenkovalle vastustajalle liian hyvät lähtökohdat, kun vartti oli pelattu ja 2-0 taululla. Myöskään tuomarille ei kyllä toden totta sattunut se paras päivä – ainakaan KPV:n näkökulmasta katsottuna.  Ei siitä sen enempää.

Kotijoukkue sai hengen päälle jo pelin 4. minuutilla kun reilusta kahdestakympistä ammuttu vapari tuli keskelle riman alle ja jonkaMylly otti näppeihinsä, mutta jonka jalka lipesi alastulossa ja niin myös pallokin käsistä. Punapaita oli haistamassa tilannetta ja pisti pallon metristä sisään, 1-0.

Toinen osuma syntyi 15. minuutilla kun Dolleryn unelmaveto kahdestakympistä upposi vastustamattomasti vasempaan yläpesään. Siimaa oli taas annettu edellisen Kemin vierailun lailla, mutta periksi ei annettu.

Hienokseltaan Kemin hallinnassa jatkettiin. KPV sai myös eka puoliajalla muutamia puolivaarallisia paikkoja ja muutamia viittä vaille rankkipaikkojakin, jotka tänään tuomari jätti systemaattisesti viheltämättä - valitettavasti. Neljä kulmaa sekä muutama hyvä vapari saatiin myös. Näistäkään erikoistilanteista vaan ei tänään saatu. Kemi iski nopeasti ja vaarallisesti vastaiskuilla laidoilta kuten ennalta tiedettiin.

Toiselle puoliajalle tultiinkin jo terävämmin mukaan. Kovaa yritystä ei maalien muodossa kuitenkaan palkittu – keltaisten korttien kylläkin. KPV:lle neljä keltaista kaiken kaikkiaan.

Lopullinen niitti tuli, tai niin ainakin silloin tuntui, kun Haanpää pelasi yksi vastaan kolme tilanteen maltilla ja sijoitti pallon takanurkkaan, 3-0.

Tähän loppuikin täydellisesti Kemin peli, kuin seinään. KPV päästettiin rakentamaan hyökkäyksiä, mutta maalipaikkoihin ei vaan tahdottu päästä.  Lopulta palloveikot saivat kuparisen rikki ottelun 89. minuutilla, kun Pennanen eteni tuulennopeasti päätyyn ja nosti pallon viiden metrin viivalla väijyneelle Myntille. Henkka toimitti pallon vuoren varmasti pallon päällään sisään, 3-1. Sitten oltiinkin jo yliajalla, kun Jylhä nosti pallon kuudentoista rajalle. Washy otti nätisti pallon haltuun. Ykkösellä pallo hienosti itselle boxin sisään ja PAM pallo takanurkkaan, 3-2. Vähän balsamia haavoille, ei enempää. Malliesimerkki Kemiltä myös siitä, kun peli ollaan jo voitettu, vaikka peliaikaa on vielä jäljellä. Viittä vaille ettei tullut se kuuluisa noutaja ja pinna pohojanmaalle!

Haapasalo&Hakala aisaparia kismitti pelin jälkeen eniten se, että maalit syntyivät omista virheistä ja erityisesti sellaisista, joita ennen peliä pyrittiin välttämään.

LIVE-seurannasta näet tarkemmat yksityiskohdat pelin kulusta.

Ensi viikonloppuna matkataan taas pohjoiseen ja haastavalle Castrenin keinonurmelle, missä vastaan asettuu OPS.

Tilastot
PS Kemi

3 - 2

(2-0)
22'VaroitusTshibasu Washilly
28'VaroitusJylhä Ville
31'VaroitusTastula Konsta
46'Vaihto ulosTastula Konsta
46'Vaihto sisäänHuuhka Ville
54'VaroitusPalosaari Kim
76'Vaihto ulosHedman Aaro
76'Vaihto sisäänHeiermann Harri
77'Vaihto ulosMäki Teemu
77'Vaihto sisäänHinkkanen Oskari
89'MaaliMyntti Henri
89'MaalisyöttöPennanen Joonas
92'MaaliTshibasu Washilly
92'MaalisyöttöJylhä Ville

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola