19
ELO
14.00
B-tytöt, B-Tytöt Ykkönen

KPV - HauPa  2 - 1

Santahaka (tekonurmi), Kokkola

B-tytöille voitto HauPasta

KPV:n B-tytöt otti taisteluvoiton Haukiputaan Pallosta lauantaina pelatussa B-tyttöjen Ykkösen ottelussa. Rebecka Holmbäckin ja Martta-Kaisa Puution maalit riittivät 2-1 voittoon.

Voitto oli B-tytöille syksyn kierroksen ensimmäinen kahden tasapelin ja yhden tappion lisäksi. ONS on tasaisen sarjan kärjessä kymmenellä pisteellään. Seuraavina tulevat seitsemän pisteen joukkueet, joihin KPV:kin lukeutuu.

Keväällä HauPa voitti KPV:n 4-3 ja nyt oli tasoittavan vuoro. KPV hallitsi hienokseltaan peliä alusta lähtien, mutta maalien tekeminen oli tiukassa. Verkko alkoi heilua toisella jaksolla, jolloin kymmenen minuutin välein syntyi ottelun maalit.

Rebecka Holmbäck aloitti maalinteon komealla ylänurkkalaukauksellaan pelin 56.minuutilla. HauPa tasoitti 66.minuutilla kulmurin jälkitilanteesta Fanni Nikkisen komealla laukauksella riman alle.

Ottelun ratkaisuksi muodostui vaihtopelaajien taso. KPV:n penkiltä tuli viiden pelaajan verran uutta virtaa kentälle pelin tason putoamatta. Martta-Kaisa Puutio iski voittomaalin pelin 76.minuutilla Jonna Korkiakankaan hyvän esityön jälkeen.

KPV:n pelit jatkuvat viikon päästä Iisalmessa. 

Kapteeni Taru Tiensuu pelasi mainion pelin keskikentän keskustassa.

Tilastot

2 - 1

HauPa
(0-0)
56'MaaliHolmbäck Rebecka
76'MaaliPuutio Martta-Kaisa

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola