6
TOU
17.00
Edustus, Ykkönen

KPV - TPS  2 - 1

Santahaka (tekonurmi), Kokkola

Avauksesta hieno voitto, KPV-TPS 2-1

Otteluraportti KPV-TPS, 6.5.2017

Makea voitto viime hetkillä

KPV nappasi maistuvan 2-1 voiton kotiavauksessaan Santahaassa. Vihreä oli kovaotteisessa ottelussa niskanpäällä ja pisteet jäivät ansaitusti Kokkolaan. Pallo-Veikkojen pelastajaksi nousi tuttu nimi, kun Irakli Sirbiladze oli terävimpänä vapaapotkun jälkitilanteessa, ja georgialaisjätti ampui voittomaalin, kun pelikello oli jo ehtinyt lisäajan puolelle.

Alku ottelussa meinasi tuottaa heti kylmän suihkun, kun Mika Ääritalo kaatui pehmoisesti ja Henri Myntille nousi varoitus jo ottelun toisella minuutilla. Seuranneesta vapaapotkusta Jani Virtanen ampui vaarallisesti, mutta Joonas Myllymäki torjui tyylikkäästi.

KPV:n peli oli avausjaksolla hieman hermostunutta, mutta se onnistui luomaan muutamankin maalipaikan erikoistilanteista. Mutta maalia eivät Vihreät onnistuneet ensimmäisellä nelivitosella värkkäämään. Lähimpänä oli toppari Myntti parilla hyvällä puskupaikalla. TPS:n vaarallisin avausjaksolla oli Jani Virtanen. Tauolle mentiin kuitenkin maalittomassa 0-0 tilanteessa.

Toisella jaksolla ottelun tempo vain kasvoi ja varoitettujen kirjoihin päätyi yhteensä seitsemän pelaajaa. Muutaman kerran ottelu oli karata tuomarikolmikon käsistäkin, kun otteet kovenivat ja suut kävivät turhankin paljon.

Vajaan tunnin kohdalla KPV sai hyvän painostuksen TPS:n päätyyn ja Harri Heiermann taisteli pallon maalin edustalle. Sasa Savicin laukaus kilpistyi ylärimaan, mutta paluupallossa oli ensimmäisenä Nando Cozar, ja espanjalainen ampui KPV:n 1-0 johtoon.

Johto ehti kestää vain 7 minuuttia, kun TPS:n parhaana palkittu Oskari Jakonen väänsi itsensä vapaaksi ja laukoi tarkasti takakulmaan tasoituksen. TPS ei montaa maalipaikkaa ottelussa saanut, joten harmillisen tehokkaasti raitapaidat paikkansa käyttivät.

Vartti ennen ottelun loppua KPV vaihtoi sisään Matthew Mendyn sekä Aram Hasanzadan, jotka toivatkin hyvin lisää virtaa Vihreiden hyökkäyspelaamiseen. Hasanzada oli kertaalleen erinomaisessa maalipaikassa vain pari minuuttia kentälle tulonsa jälkeen, mutta turkulaismaalilla Jonathan Viscosi veti pidemmän korren.

Mutta 90 minuutin jo täytyttyä KPV osoitti vaarallisuutensa erikoistilanteissa. Vasemmalta tulleen sivuvaparin nosti boksiin Michal Mravec, Jonathan Viscosi haparoi ja Sirbiladze pääsi tiukkaamaan Vihreälle maukkaan voittomaalin ajassa 92 minuuttia.

Näin siis KPV:lle avausvoitto ja ansaitut kolme pistettä.

-”Vähän hermostunut kotiavaus, jossa kova tuuli loi lisämausteen pelille. Puolustussuuntaan onnistuttiin hyvin ja TPS:n maalipaikat jäivät siitä syystä vähiin. Oma pallollinen peli oli vielä hakemista, mutta toisen puoliajan alussa oli jo muutamia hyvin rakenneltuja pitempiä hyökkäyksiäkin ja niitä vaan pitää saada jatkossa läpi otteluiden useamminkin”, niputti KPV:n valmennuksesta Niko Kalliokoski.

-”Joukkue näytti tänään hyvää luonnetta ja survottiin väkisin voittomaali ottelun lisäajalla joka tuo taas virtaa lisää, kun lähdetään valmistautumaan Honka vieraspeliin”, Kalliokoski päättää.

Seuraavaksi KPV siis matkustaa ensi viikon lauantaina Espooseen ja kohtaa sarja-avauksessa väkevästi esiintyneen Hongan. Tuota peliä voi Kokkolassa seurata KPV:n virallisessa vieraspelikatsomossa West Coast Barissa.

Tilastot

2 - 1

TPS
(0-0)
60'MaaliCozar Fernando
92'MaaliSirbiladze Irakli

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola