14
HEI
19.00
Akatemia, Nelonen

KPV Akatemia - NIK  2 - 2

Ykspihlajan urheilukenttä, Kokkola

Akatemialle kärkiottelusta tasapeli

Akatemia pelasi perjantaina nelosen kärkiottelun NIK:a vastaan. Lopputuloksena tasapeli oli minimi mitä lähdettiin ottelusta hakemaan. Näin sarjakakkonen NIK jäi vielä kolmen pisteen päähän. Enemmänkin kuin 2-2 olisi ollut tarjolla, sillä NIK tasoitti pelin 88.minuutilla, kun Rico Liljedahlin unelmavapari upposi 20 metristä ristikkoon.

Akatemian lähtökohta otteluun oli hieman haasteellinen. Useita vakiokasvoja putosi kokoonpanosta ottelun alla erinäisten loukkaantumisten ja muiden syiden vuoksi. Aloituskokoonpanossa oli vain kolme samaa miestä kuin reilun kahden viikon takaisessa edellisessä joukkueiden välisessä koitoksessa Nykarlebyssä. NIK:lla puolestaan oli kahdeksan samaa avauksen miestä kuin edellisessä ottelussa.

Tuo vain osoittaa Akatemian pelaajarosterin laajutta, sillä pelillisesti pärjättiin hyvin näinkin. Edustuksesta oli tällä kertaa ottelutuntumaa ottamassa Teemu Mäki ja Matt Mendy yhden puoliajan verran. Lisäksi kärjen Mikko Laitala sekä 21-vuotiaat kapteeni Oskar Ylimäki ja inttipalvelusta suorittava laitapakki Iiro Penttilä olivat junioreista vanhentuneita pelaajia. Muuten mentiin läpi ottelun vaihdot mukaan lukien A- ja B-junioreilla.

Akatemia aloitti terävästi. Matt Mendy pujahti kaksikin kertaa rankkarialueelle heti ottelun ensimmäisellä vitosella. Jälkimmäisestä tuomittiin rankkari, kun NIK:n puolustaja liukui huolimattomasti Mattin jaloille. Oskari Saviranta ampui varmasti sisään. Akatemialla oli jaksolla parikin hyvää maalipaikkaa lisäosumiin, mutta tulos ei vaihtunut.

Puoliajalta Mäki ja Mendy tulivat puolustuksesta pois ja tilalle tulivat Eetu Saari ja Lauri Paloneva. NIK tuli yllättäen tasoihin 50.minuutilla, kun Stefan Kulan sivuvapari pomppi kaikkien hämäysjuoksujen ja kenttämiesten erikoisten avulla läpi Akatemian puolustuksen verkkoon asti. Hieman samanlainen osuma kuin edustuksen viime pelissä KPV:n 1-0 johtomaali.

Akatemia kuitenkin kuittasi nopeasti. Aleksi Seppälä pelasi Joonas Hakasalon päätyyn, tämä nosti takanurkalle ja Mikko Laitala rynni komeasti pallon sisään puolustajan etupuolelta. Johtomaalin  jälkeen Akatemia pystyi pitämään NIK:n poissa pahoilta paikoilta eikä B-junioriveskari Otto Puran torjuttavaksi jäänyt kovin pahoja tilanteita. Pelin 88.minuutilla NIK kuitenkin sai hieman laiskasta puolustamisesta johtuneen vaparin 20 metristä. Rico Liljedahlin laukaus oli täydellinen ja pisteet jaettiin.

Ottelumäärässä päästiin puoliväliin, vaikka NIK-ottelu oli jo syyskierroksen ohjelmasta. Rästissä on kuitenkin Regions Cupin alta siirretty RyPK-ottelu. Akatemialla on seuraava ottelu kahden viikon päästä Kruunupyyssä.

Jouni Ahvenkoski palasi lyhyeltä visiitiltään GBK:sta ja jatkaa nyt Akatemian riveissä. Hieno peli heti come Backissa.

Matt Mendy haki Akatemiasta pelituntumaa yhden puoliajan verran.

Myös Teemu Mäki pelasi yhden jakson. Teme pääsi kerran kokeilemaan 25 m vaparista, mutta liiaksi päin meni.

Mikko Laitala teki taas tärkeän osuman. NIK:n puolustajilla piti kiirettä Mikon kanssa.

B-ikäinen veskari Otto Pura joutui antautumaan kahdesti vapaapotkuista. Tyylikästä pelaamista jaloilla ja käsillä.

Oskari Saviranta teki ottelun avausmaalin ja "Man of the Match" tuli toisen jakson ansioista etenkin puolustussuuntaan. Hienoa pelinlukemista ja kaverin auttamista läpi ottelun.

 

Tilastot

2 - 2

NIK
(1-0)
6'MaaliSaviranta Oskari
6'MaaliSaviranta Oskari
46'Vaihto sisäänSaari Eetu
46'Vaihto sisäänPaloneva Lauri
53'MaaliLaitala Mikko
53'MaalisyöttöHakasalo Joonas
74'Vaihto ulosHakasalo Joonas
74'Vaihto sisäänLindberg Joona
76'VaroitusLaitala Mikko
85'Vaihto ulosLaitala Mikko
85'Vaihto sisäänWegye Wegye

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola