4
HEI
16.00
B-tytöt, B-Tytöt Ykkönen

KPV - RoPS  1 - 0

Kipparihalli

B-tytöt päätti kevätkauden voittoon

B-tyttöjen kevätkausi päättyi tiistaina Kipparihallissa pelattuun niukkaan, mutta ansaittuun 1-0 voittoon RoPS:sta. Kapteeni Taru Tiensuun kulmapotkun jälkeen puskema osuma pelin 52.minuutilla riitti voittoon, kun veskari Anna Kettunen teki ottelun lopussa hienon kaksoistorjunnan RoPS:n hyökkääjän luikahdettua topparien välistä avopaikkaan.

KPV otti Ykkösen loppuun viiden voiton putken, millä joukkue nousi sarjassa vähintään toiseksi ja avasi näin pistetilinsä jo syyskierrostakin varten. Haukiputaan Pallo voi vielä nousta sunnuntain päätöskierroksella tasapisteisiin KPV:n kanssa ja silloin maalinkin voitto riittäisi nostamaan HauPan kevätkauden kärkijoukkueeksi ja ansaitsemaan syksyn sarjaan kolme lähtöpistettä. Sarjan kakkonen saa kaksi lähtöpistettä ja kolmonen yhden.

- Meillä oli toukokuun lopulla koulujen loppumisen aikaan vähän heikompi jakso, mutta viime viikkoina peli on kehittynyt, toteaa valmentaja Sasu Iivonen.

- Joukkueessa on laaja yli 20 pelaajan rinki. Tytöt ovat hyvin sitoutuneita tekemiseen ja joukkueen tilanne vain paranee, kun kolme loukkaantumisten vuoksi sivussa ollutta tyttöä palaa piakkoin kokoonpanoon, jatkaa Iivonen. 

Tilastot

1 - 0

RoPS
(0-0)
52'MaaliTiensuu Taru

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola