29
MAA
15.15
Edustus, Harjoitusottelut 2017

KuPS - KPV   3 - 1

Savon Sanomat Areena

KuPS vahvempi tällä kertaa

Otteluraportti KuPS-KPV 29.3.2017

Vihreille tappio Kuopiossa

Vaikka Henri Myntti onnistui vapaapotkusta viemään KPV:n 0-1 johtoon 20 minuutin pelin jälkeen, tuli Liigajoukkue KuPS takaa ohi ja voitti harjoitusottelun maalein 3-1.

Ottelun kaikki maalit nähtiin avausjaksolla. Myntin johtomaalista ehti kulua vain pari minuuttia, ja Gbolahan Salami pääsi ampumaan tasoituksen rangaistusalueen sisältä.
5 minuuttia tasoituksesta Ats Purje pääsi karkaamaan läpi ja vie isännät 2-1 johtoon, ja vain muutamaa minuuttia myöhemmin Sebastian Sorsa vapautti Salamin maalintekoon ja johtoasema oli kääntynyt reilussa 10 minuutissa 3-1 tappioksi.

Toiselle jaksolle KPV pääsi vielä peliin mukaan ja onnistui luomaan muutaman paikan, mutta enempää maaleja ei nähty.

-"Pelin alku oli hyvä, mutta KuPS:n tasoitus sotki oman pelaamisen ja peli vähän hajosi. Toinen jakso oli meiltä parempi, mutta haasteena on nöyryys pelille sekä tilannekovuus pelin kriittisillä alueilla ja kriittisissä vaiheissa", analysoi ottelua KPV:n valmentaja Jarmo Korhonen.

Katsomon puolelta peliä seurannut Aki Sipilä oli samoilla linjoilla.

-"Alku meiltä hyvää, johtomaaliin asti. Sit tuli huono vaihe, muutama huolimaton pallonmenetys joka kostaantui. Hiukan nöyrempää ja kovempaa kaksinkamppailu pelaamista ois siinä vaatinut", Sipilä summasi ottelua.
-"KuPS oli tehokkaampi, mutta pallonhallinnallisesti ja maalipaikkojen luomisessa ei oltu yhtään perässä. Johtoasemmassa pitää vain löytyä kovuutta ja nöyryyttä niin hyvä tuloo", Sipilä uskoo.

Kovat pelit ovat olleet Vihreiden johdon mieleen.

-"KuPS ja Ilves ovat top 5 joukossa Suomessa ja niin kovia joukkueita, että oma keskittyminen pitää olla täysi sataprosenttia koko ajan.
Nämä olivat todella hyviä pelejä meille ja todella hyvään paikkaan. Molemmat pelit näyttivät sen, että meillä on kaikki elementit olemassa, pitää vain pystyä itse käyttämään ne jokaisessa pelissä ja jokaisessa tilanteessa", Korhonen pohti.
-"Nyt on kuukausi aikaa hioa peliä ja saada hommaan viimeinen silaus ennen Ykkösen kauden alkua", Jamo päätti.

KuPS siis tänään vahvempi, Vihreä ottaa hengähdystauon otteluista hetkeksi ja valmistautuu kauden alkuun treenikentällä. Ohjelmassa on toki vielä Hurmos-maljan toinen osa-ottelu huhtikuun puolivälissä.

Tilastot
KuPS

3 - 1

(3-1)
20'MaaliMyntti Henri

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola