OGC-turnauksessa jäsenten välinen pronssiottelu
Julkaistu: 05.02.2018 00.00

OGC-turnauksessa jäsenten välinen pronssiottelu

Tämän vuoden OGC-turnaukseen joukkueemme osallistui kahdella tasavahvalla joukkueella. Kumpikin joukkue pelasi alkulohkossa viisi ottelua ja sijoittui omissa lohkoissaan toiseksi. Kymmenen alkusarjan pelin jälkeen joukkueiden yhteenlaskettuna saldona oli seitsemän voittoa, yksi tasapeli ja kaksi tappiota. Alkusarjan jälkeen jatkui välierät, jossa kummankin joukkueen vastustajaksi nimikoitui turnaukseen niin ikään kahdella joukkueella osallistunut isäntäseura ONS. Ensimmäinen välierä päättyi harmittavaan 2-0 tappioon, kun tolpat olivat tällä kertaa enemmän vastustajan puolella. Neljä tolppalaukausta ei riitä pelissä, jossa vain maalit lasketaan. Toinen välierä päättyi varsinaisella peliajalla tasan 0-0 ja finaalin toinen ottelupari ratkaistiin rankkareilla. Yksi ohilaukaus KPV:lta riitti, samalla kun ONS laukoi kaikki omansa maaliin ja eteni näin ollen finaaliin.

Kahdentoista joukkueen turnaus ja KPV T07 pronssipelissä kahdella joukkueella, ei huono. Turnaukseen kuuluu, että myös pronssipeli pelataan ja voittaja ratkotaan, niin myös tälläkin kertaa. Varsinaisella peliajalla peli päättyi tasan ja vuorossa rankkarit. KPV T07:n kannattajat ei oikein tiennyt miten asennoitua tulevaan koitokseen, kun tiedossa oli, että palkintona on iloa ja surua. KPV valkoinen oli lopulta rankkareissa yhden maalin parempia kuin KPV vihreä ja turnauksen pronssimitalit ripustettiin valkoisen joukkueen kaulaan.

Palkintojen jaossa valittiin vielä turnauksen parhaimmisto ja joukkueemme nappasi turnauksen parhaan pelaajan palkinnon sekä turnauksen parhaan maalivahdin palkinnon. Parhaan pelaajan palkinto meni täysin oikeutetusti KPV valkoisen Ellenoora Ohtamaalle, jonka peliesitykset kentällä hämmästytti niin turnauksen raadin kuin myös yleisönkin. Myös parhaan maalivahdin osalta valinta lienee ollut raadille helppo valinta, kun KPV vihreän Siiri Järvelä toteutti itseään pelaavana maalivahtina ja teki muutaman uskomattoman gamesaverin.

Loppukaneettina voi vielä todeta, että myös joukkueemme kannustusjoukot huomioitiin, kun yksi turnauksen järjestäjistä tuumasi toisen välierän aikana, "Ollaankohan me Kokkolassa, kun KPV saa suuremmat kannustukset kuin isäntäjoukkue?"

Ohessa vielä muutaman joukkueemme pelaajan tähtihaastattelu

Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola