Julkaistu: 12.09.2017 00.00

Minkälainen on esimerkillinen vanhempi?

Tämä teksti on suora lainaus Riikka Markkasen haastattelusta. Mutta se kertoo hienosti minkälainen on hyvä vanhempi urheilevalle lapselle.

Riikka Markkanen on kasvattanut kolme poikaa: koripalloilija Laurin, jalkapalloilija Eeron sekä nuorten maajoukkuetasolla koripalloa aikoinaan pelanneen Miikan. Nyt hän antaa seitsemän vinkkiä siihen, kuinka urheilevaa lasta kannattaa tukea.

1. Kuuntele lasta.

"Parhaiten pientä urheilijaa voi tukea kuuntelemalla häntä. Kun poikani Lauri, Miikka ja Eero olivat lapsia, keskityin vain olemaan vierellä, kuulevana korvana. Pelien jälkeen onnittelin kyllä voitoista ja onnistumisista, jos sellaisia oli tullut, mutta sen jälkeen kyselin lähinnä tuntemuksista. Mikä oli fiilis, miltä pelaaminen oli tuntunut, miltä tuntui nyt.

Jos peli on mennyt huonosti, lapsi ei ehkä halua jutella mitään. Silloin ei kannata patistaa, vaan antaa omaa tilaa ja rauhaa. Yksi vanhemman tärkeimmistä taidoista on osata pysyä hiljaa. Aina ei tarvitse sanoa mitään, mieluummin voi vaikka pörröttää tukkaa. Niin tein usein aikoinaan Laurillekin, kun hän suri huonosti mennyttä peliä."

2. Älä ala valmentaa.

"Vanhemman tehtävä on olla vanhempi, ei valmentaja. Sen takia äidin tai isän ei kannata analysoida lapsensa pelaamista minusta mitenkään - ainakaan lapsen kuullen. Se kuuluu vain valmentajalle.

Valmentajan tehtävä on käydä peli läpi pelaajien kanssa pukuhuoneessa. Hän pureutuu siihen, mikä onnistui, mikä meni pieleen ja mitä voisi teknisesti parantaa.

Se riittää. Vanhemman ei kuulu korjata lapsen virheitä tai neuvoa häntä pelaamisessa muutenkaan. Itse ajattelen, että roolini äitinä on jotain ihan muuta: kannustamista, kuuntelemista, kuskaamista, kokkaamista ja kustantamista.

Aina ei tietenkään ole helppoa olla neuvomatta, varsinkaan jos tuntee lajin hyvin. Olen itsekin pelannut aikoinaan koripalloa maajoukkuetasolla, joten osaan lukea peliä ja tunnistan virheet.Siitä huolimatta olen päättänyt, etten neuvo, jollei Lauri kysy. Aika harvoin hän on kysynyt."

3. Kestä pettymykset.

"Vanhempi on lapselleen roolimalli kaikessa. Myös pettymyksissä. Jos lapsi on epäonnistunut pelissä, vanhempien ei kannata näyttää hänelle pettymystään. Päinvastoin on pysyttävä rauhallisena ja osoitettava omalla käytöksellä, että tästäkin selvitään. Jos lapsi huomaa, ettei oma äiti tai isä kestä epäonnistumista, kuinka hän itsekään oppisi kestämään sitä?

Lauri suhtautui epäonnistumisiin pienenä jo samantyyppisesti kuin nyt. Totta kai huomasin hänestä harmituksen, mutta urheilukasseja hän ei kiukuissaan heitellyt. Hän on aina osannut nollata pettymyksensä nopeasti ja siirtynyt eteenpäin.

Jos lapsi menestyy lajissaan, siitä voi seurata myös paineita. Aina kun peli on mennyt huonosti, olen muistuttanut perusasioista: riittää kun teet parhaasi, riittää kun olet oma itsesi, tämä oli vain yksi peli, aina tulee seuraava.

Kerran 15-vuotiaana Lauri pelasi ensin B-junioreiden SM-pelin, josta kuskasin hänet suoraan miesten joukkueen peliin. Molemmissa hän pelasi niin hyvin, että kysyi minulta illalla huolestuneena: Äiti, enhän mä mitenkään ylpisty? Vastasin, että et, käy vain nukkumaan."

4. Varaudu kokkaamaan.

"Jos perheessä on urheilevia lapsia, vanhempien tai jommankumman heistä on oltava valmis pyörittämään arkea. Meillä arjesta vastasin enemmän minä, sillä lasten isä Pekka teki tuolloin matkatyötä.

Kolmen kasvavan, pitkähkön pojan ruokkimisessa oli melkoinen homma. Koulussa pojat söivät yhden lämpimän ruuan, mutta koulun jälkeen tein heille joka päivä kaksi lämmintä ateriaa. Useimmiten kokkasin makaronilaatikkoa, mureketta, pastaa, pataruokia tai lasagnea. Ripettäkään ei koskaan jäänyt pakkaseen.

Päivätyönäni työskentelin lastenhoitajana. Kerran pyöräytin työpäivän jälkeen tasan 99 lihapullaa. Kun pojat tulivat koulusta, he söivät ne kaikki. Jokainen söi siis noin 33 lihapullaa, yhdellä aterialla."

5. Opeta pyykkäämään.

"Vaikka lapsi urheilisi tosissaan, häneltä kannattaa minusta vaatia vastuuta myös kotitöissä. Viikkorahaa vastaan pojat tekivät pieniä kotihommia, tyhjensivät tiskikonetta ja pyykkäsivät treenivaatteitaan. Paljon jouduin joustamaankin, mutta muistuttelin kotitöistä silti.

Omatoimisuuteen kannattaa kannustaa. Asuimme poikien lapsuusvuodet Jyväskylässä, ja useimpiin treenipaikkoihin pojat pyöräilivät itse kesät talvet. Muiden vanhempien kanssa kannattaa myös järjestää kuskausrinkejä. Ilman niitä on vaikea pärjätä."

6. Muistuta siitä, että elämässä on muutakin.

"Lauri aloitti koripallon viisivuotiaana. Muistan, kuinka vein hänet ensimmäisiin treeneihin Pomppukerhoon. Hän juoksi kenttää edestakaisin ja heitteli palloa jo ennen kuin harjoitukset olivat alkaneet. Valtava palo näkyi hänestä heti.

12-vuotiaaksi asti Lauri harrasti myös jalkapalloa ja vähän jääkiekkoakin, mutta sen jälkeen hän päätti keskittyä vain koripalloon. Valinta oli hänelle selvä, me vanhemmat emme siihen puuttuneet. Vanhempien kannattaa kannustaa eri lajien pariin, mutta lopullinen valinta on lapsen oma. Jos se ei ole, into lajiin hiipuu.

Lauri on ollut siitä poikkeuksellinen lapsi, että häntä ei ole koskaan tarvinnut patistaa treeneihin. Pikemminkin minun on pitänyt välillä jarrutella ja muistuttaa, että elämässä on muutakin: aikaa kavereillekin kannattaa jättää, eikä kipeänä saa mennä treeneihin.

Vanhemmuus on tasapainottelua. Nuorta on tuettava hänen suurimmissakin haaveissaan, mutta samalla on huolehdittava siitä, että touhussa pysyy realismi.

Koripallossa liossa on koko kroppa. Jos loukkaantuu tai vammautuu, pelaaminen ei onnistu. Vaikka lasta pitää kannustaa, urheilun ikävistäkin puolista pitää uskaltaa puhua."

7. Kannusta, kannusta, kannusta.

"En usko, että vanhempi voi olla lapsestaan koskaan liian kiinnostunut. Innostuksensa lapsen urheiluharrastukseenkin saa näyttää, sillä ei voi pilata mitään. Kun pojat olivat pieniä, yritin käydä katsomassa jokaisen pelejä yhtä paljon, mahdollisimman tasapuolisesti.

Vuosien mittaan minulle on kehittynyt poikien kanssa omat, keskinäiset kannustusrituaalimme. Nykyisin aina ennen peliä lähetän Laurille WhatsApp-viestin. Viesti sisältää voimatsempit ja tietyt emojit, joita en nyt viitsi tässä tarkemmin paljastaa.

Samat tsempit ja emojit lähetän aina myös ottelun jälkeen, oli peli voitettu tai hävitty."

Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola