30
KES
19.00
Akatemia, Nelonen

KPV Akatemia - LBK  5 - 1

Ykspihlajan urheilukenttä, Kokkola

Laitala osui kahdesti - LBK kaatui 5-1

Valmentaja Aki Lyyski kyseli huoneentaulussaan yhtätoista työmiestä kentälle, kun pelattiin nelosen pisteistä aurinkoisella Ykspihlajan kentällä. Ne yksitoista työmiestä löytyi ja vaihdosta löytyi vielä lisää virtaa seitsemän pelaajan verran. LBK kaatui selvin 5-1 (3-0) lukemin.

Kuinka helppoa olisikaan ollut leijua tiistaina pelatun NIK-voiton lumoissa. Aurinko paistoi, biitsikeli oli parhaimmillaan ja Mustakari Memories jytkytti ajoittain Pihlajaan asti. Työmiehiä todellakin kaivattiin ja niitä löytyi.

Akatemia otti pallonhallinnan, vaikka LBK yritti iskeä ärhäkästi kovan ja pomppuisen kentän tuomiin teknisiin haasteisiin. Valmentaja Tony Mäen polttareita juhlimassa ollut Joni Vanhakangas oli Akatemian maalipörssin kärjessä keskikentän pohjan paikasta huolimatta. Nyt tuolla paikalla pelasi Axel Lindholm ja Axel näytti, että tuuraus onnistuu toiveiden mukaisesti. Pelin 18.minuutilla Axel ampui puolustajan jalan kautta pallon rysään ja Akatemialle 1-0 johto.

Sitten alkoi Kur Kurlualin ja Mikko Laitalan yhteistyö tuottaa tuhoisaa jälkeä. Mikko aloitti laidalla, mutta Aki Lyyski siirsi Mikon kärkeen puolen tunnin kohdalla. Kur syötti kaksi kertaa Mikon läpiajoon ja tauolla tilanne oli jo turvallisen tuntuisesti 3-0.

LBK kuitenkin pääsi peliin mukaan 58.minuutilla Markus Björkskog ampui hirveän pommin 25 metristä ylänurkkaan ja Akatemian veskari Otto Pura joutui vain seuraamaan katseellaan palloa.

Tuo LBK:n innostus tapettiin alkuunsa, kun Laitala juoksi oikealta päätyyn ja syötti maalin eteen, missä Kur sai ottaa pallon haltuunsa ja laittaa tyhjään rysään. Vielä pelin viimeisellä minuutilla eka vuoden B-juniorit Sampo Rintala ja Emil Uski taiteilivat LBK:n puolustuksen hajalle ja Sampo kiersi veskarinkin tehden loppuluvuiksi 5-1.

Akatemian rosterissa tapahtui jälleen paljon NIK-voiton jälkeen. Avauksessa oli vain neljä samaa miestä kuin Nykarlebyssä. Silti tulos oli toivottu. Ottelun lopussa 21-vuotias toppari Oskar Ylimäki oli ainoa juniori-iän ohittanut pelaaja. Lisäksi kentällä oli viisi A-junioria ja viisi B-junioria.

Tästä on hyvä jatkaa viikon päästä pelattavaan seuraavaan otteluun Esse IK:n 2:sta vastaan.

Oskari Saviranta (69) ja Axel Lindholm LBK:n piirittämänä. Hyvän pelin pelannut Axel teki KPV:n 1-0 johdon.

Mikko Laitala oli illan tehomies 2+1 tehoillaan

16-vuotias veskari Otto Pura joutui antautumaan vain kerran, kun ottamaton ylänurkkalaukaus painui sisään.

 Nelosen maalipörssin kärkeen yhdeksällä osumallaan noussut Kur lähtee maanantaina suorittamaan asepalvelustaan.

Vaihdosta sisään tullut 16-vuotias toppari Emil Uski syötti akatemian viimeisen osuman

  

Tilastot

5 - 1

LBK
(3-0)
18'MaaliLindholm Axel
18'MaaliLindholm Axel
18'MaalisyöttöTornikoski Miko
36'MaaliLaitala Mikko
36'MaalisyöttöKurlual Kur
40'MaaliLaitala Mikko
40'MaalisyöttöKurlual Kur
61'MaaliKurlual Kur
61'MaaliKurlual Kur
61'MaalisyöttöLaitala Mikko
61'Vaihto ulosLaitala Mikko
61'Vaihto sisäänFerhatovic Dino
66'Vaihto ulosSaari Eetu
66'Vaihto sisäänFerhatovic Dino
67'Vaihto ulosHakasalo Joonas
67'Vaihto sisäänRintala Sampo
77'Vaihto ulosAppelgren Joni
77'Vaihto ulosMalwal Daw
77'Vaihto sisäänSkog Robin
77'Vaihto sisäänOjala Oskari
78'Vaihto ulosSaviranta Oskari
78'Vaihto sisäänJokihaara Joni
90'MaaliRintala Sampo
90'MaaliRintala Sampo
90'MaalisyöttöUski Emil

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola