20
ELO
14.00
Akatemia, miesten kolmonen

HBK - KPV   1 - 6

Kruunupyy

Akatemia osui kuudesti

Kuudesti laukeavaksi osoittautui akatemia Kruunupyyn vierailullaan. Avausjakson 2-0 johto leveni toisella jaksolla kolmosen hännänhuippu HBK:n kustannuksella lopputulokseksi 6-1. Valtteri Palosaari teki hattutempun, Lasse Känsälä avausjakson kaksi maalia ja Samu Laitinen kertaalleen vapaapotkusta.

Otteluun lähdettäessä Akatemialla oli hieman kokoonpanohuolia. Erinäisiä poissaoloja oli iso joukko ja B-junioreilla samanaikainen ottelu. Onneksi kuitenkin armeijamiehet Jouni Ahvenkoski ja Lasse Känsälä pääsivät mukaan. Edustuksen ringistä saatiin myös mukaan kolmikko Harri Heiermann, Antti Palohuhta ja Samu Laitinen, joten loppujen lopuksi jalkeille saatiin vahva kentällinen, vaikka vaihtoon jäikin sitten vain pari pelaajaa.

HBK pyrki hyödyntämään Hovsalan liki alamittaisen kentän koon kovalla prässillä jo ylhäältä asti. Tämä kuitenkin avasi Akatemialle hyviä hyökkäyspaikkoja, jotka tuottivat jo ensimmäiselle vartille kaksi samanlaista maalia. Molemmissa osumissa kehittely lähti oikealta, jossa päädystä pelattiin maalin eteen ja vauhdilla tilanteeseen tullut Lasse Känsälä ohjasi viidestä metristä pallon sisään. Ensimmäisen tarjoilun antoi Daw Malwal ja toisen Valtteri Palosaari.

Toisen jakson alkuun saatiin heti helpottava osuma, kun Samu Laitinen avasi namupassilla maata pitkin läpi kentän ja Palosaari kirmaisi tuloksekkaaseen läpiajoon. HBK:n kavennus 55.minuutilla tuli vastahyökkäyksestä, mutta maalin jälkeenkään akatemialla ei ollut hädän päivää. Riku Uuskartano korjasi helposti pallot, joita yritettiin pelata linjan yli. Muuten puolustuslinja Penttilä-Korkiakangas, Laitinen-Ahvenkoski korjaili pallot haltuunsa.

Toisen jakson puolivälin jälkeen saatiin lisää akatemiaherkkua. Laitinen ampui vasurillaan komean vapaapotkun takanurkkaa ja Palosaari täydensi hattutemppunsa Daw Malwallin ja Korkiakankaan vapauttavista syötöistä. Kuuden maalin lisäksi HBK:n maaliraudat kolahtivat kahteen kertaan ja pari muutakin avopaikkaa olisi vielä voinut tuottaa tulosta, kun HBK putosi jakson loppua kohden yhä pahemmin kyydistä.

Voitto nosti akatemian sijoitusta pari pykälää yhä vahvemmin kolmosen keskikastin puolelle. Vielä kuitenkin tarvitaan pisteitä, joita yritetään naarata seuraavan kerran tulevana torstaina klo 18.30  Ykspihlajan kentältä. Kaupunki tosin varoitti jo Pihlajan Wembleyn huonosta kunnosta ja teki varauksen Santahakaan.

Kokoonpano: Uuskartano - Penttilä (Appelgren), Korkiakangas, Laitinen, Ahvenkoski - Malwal,Heiermann (Tornikoski), Saviranta, Palosaari, Känsälä - Palohuhta (Kalliokoski)

Tilastot
HBK

1 - 6

(0-2)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola