26
SYY
15.00
B-pojat, B-pojat Ykkönen

KPV - Jippo/Yj  1 - 0

Kokkola, Santahaka tekonurmi

Hieno voitto sarjakärjestä!

Jännittävä peli tämä jalkapallo! Vastakkain kaksi joukkuetta joista kumpikaan ei ole hävinnyt peliäkään sitten elokuun alkupuolen, ja silti toinen taistelee sarjan kärjessä ja toinen on juuttunut häntäpäähän. Molemmilla joukkueilla siis alla pitkät tappiottomat putket; Kotijoukkueella viisi ottelua, joista tosin useassa oli jouduttu taipumaan viime hetkillä kirpaiseviin tasureihin, ja vierailijalla oli alla peräti 7 ottelun voittoputki. 

Asennetta sarjakärjen kaatoon haettiin rauhallisesta valmistautumisesta kopissa sekä vaihtelusta alkulämpöihin, sillä edustuksen Niko Kalliokoski oli tullut katsastamaan tulevaisuuden edareita ja lupautunut vetämään alkulämmöt joukkueelle. 

Vihiree  joutui lähtemään liikkeelle siipirikkoisena, sillä edellisten pelien avauskokoonpanosta oli sivussa kolme pelaajaa.

Avaus (1-4-4-2, timantilla):

Lelo - Artsi, Eki, Atte, Ässä - Axel- Wade, Robo, Jusa - Matias, Joonas 

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä eikä vaarallisia paikkoja nähty kummassakaan päässä.

Vihiree pelasi sovitun taktiikan mukaisesti ja pyrki pitämään keskustan tukossa ja näin pallollisena taitavat Hiltusen veljekset poissa pelistä. Ongelmia aiheutti vieraiden todella hanakasti nousseet laiturit; Jipon ryhmitys oli lähes jatkuvasti 4-2-4.

Kuitenkin keskialueen tiiviys sekä hyvän pelin pelanneet laitapakit pitivät kaverin poissa vaarallisilta tekopaikoilta. 

Vartin kohdilla KPV saa parikin kulmaa, joista ei kuitenkaan saada johto-osumaa värkättyä. 

20 minuutilla Joonas Hakasalo haastaa hyvin sivurajaheiton jälkeen ja pääsee ampumaan pienestä kulmasta, veskari hoitaa kulmaksi. 

23 minuuttia ja Jipolla vapari joka nostetaan vaarallisesti maalille. Kierteiseen palloon ennättää Jipon kaveri ennen Leloa, mutta pusku yli maalin. 

Puolen tunnin kohdalle päästään yhä tasaisissa merkeissä, pallonhallinnan ollessa kuitenkin enemmän vierailijalla. Vihireellä hieman vaikeuksia tehdä omaa peliä riiston jälkeen, kun pakka on niin tiiviinä keskustassa eikä syöttöpaikkoja oikein löydy. 

32 minuuttia kellossa ja Jippo rikkoo keskialueella. Ässä Saari lähettää pitkän pallon maalille johon Joonas iskee loistavalla ajoituksella ja ohjaa toppareiden välistä päällä pallon maaliin! Tilanteeksi kotijohto 1-0. 

Sama tilanne kestää jakson loppuun ja tauolle siis Vihireen 1-0 johdossa. 

Puoliajalla todetaan että peli on hyvin hanskassa, lisää vain jalkoja kehiin ja tsempataan kovaan paineeseen joutuvia laitapakkeja sekä muistutetaan tiiviistä keskustasta. 

Toiselle jaksolle Jippo tekee pari vaihtoa ja saa pallon liikkumaan nopeammin. Vierailija on selvästi teroittanut pallon liikkuvuutta sekä keskustan miesten liikettä.

Tilaa alkaa löytymään Vihireen keskustasta ja hyvin liikkuneet Hiltusen veljekset saavat vierailijan peliä pyörimään. Huippuvaarallisiin paikkoihin Jippo ei kuitenkaan pääse. 

Ryhmitys pysyy hyvin kasassa ja hyvän pelin pelannut puolustuslinja pelaa itsevarmasti ja katkoo hyvin sekä jättää useamman kerran vastustajat paitsioasemaan. 

Tunnin kohdilla Robo Skog tulee varoituksen rasittamana vaihtoon ja tilalle Illi Alajoki. Samalla ryhmitystä muokataan 4-1-4-1 muotoon, Joonas ja Illi laidoille sekä Jusa ja Wade keskemmälle. Matias Kentala jää painimaan kärkeen. 

Viimeiselle 20 minuutille kotijoukkue ei juuri saa organisoitua hyökkäyspeliä toimimaan vaan Jippo pääsee vyöryttämään. Mutta uhrautuva joukkuepelaaminen pitää Jipon nollilla. 

72 minuutilla Artsi Burdel antaa hyvän vaparin vasemmalta johon Illi pääsee puskemaan, mutta maalivahti torjuu. 

Viimeisille  minuuteille vielä Wegye Wegye prässäämään kaverin toppareita ja hyvän pelin kärjessä raatanut Matias Kentala vaihtoon. 

Lopussa Jipolla on vielä muutama vaaran paikka, mutta puolustus sekä Lelo viimeisenä lukkona hoitaa tilanteen ja näin ottelu päättyy Vihireen maittavaan 1-0 voittoon! 

Erinomainen taisteluvoitto! Peli ei ehkä ollut kauneinta mahdollista, mutta hyvin taktiikan mukaan toimi jokainen jätkä ja sarjatilanteen kannalta elintärkeät pinnat napattiin! 

Tungosta tähdistöön oli useammallakin äijällä, tänään tähdet kuitenkin näin: 

*** Axel Lindholm            Kauden ehdottomasti paras peli ja kovaan paikkaan, keskikentän päällikkö tänään!

** Atte Peuraharju            Myös kauden parhaita esityksiä, rauhallinen ja oikea-aikainen ja tarpeeksi kova.

* Joona Hakasalo              Voittomaali ja töitä hyvällä asenteella, alla useampi tosi hyvä matsi. 

Lisäksi mainintoja useammallekin jätkälle, Matias Kentala: erinomaista likaista työtä, Artsi Burdel: hyvä peli laidassa, Wade Palosaari ja Jusa Ihalainen: hankalassa roolissa tosi hyvät esitykset, varsinkin puolustussuuntaan. Koko joukkueelta hyvä ja taisteleva esitys kovassa paikassa! Hyvä jätkät! 

Tästä matsista peli-ilme ja taistelutahto mukaan ensiviikolle kauden päätöskierrokselle Vaasaan, niin saadaan varmasti lopetettua kausi hurjaan, seitsemän ottelun tappiottomaan putkeen ja komeaan vierasvoittoon!

OTTELUPÖYTÄKIRJA

 

Tilastot

1 - 0

Jippo/Yj
(1-0)
32'MaaliHakasalo Joonas
32'MaalisyöttöSaari Eetu
43'VaroitusSkog Robin
60'VaroitusLelo Lun Koka Riku
62'Vaihto ulosSkog Robin
62'Vaihto sisäänAlajoki Ilmari
80'Vaihto ulosKentala Matias
80'Vaihto sisäänWegye Wegye
80'Veikkaustähdet *Hakasalo Joonas
80'Veikkaustähdet **Peuraharju Atte
80'Veikkaustähdet ***Lindholm Axel

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola