Uutinen
KPV kaatui Kemissä, Palosaarelle ensimmäinen maali

Kemissä pelatussa Ykkösen ottelussa kotijoukkue PS Kemi iski vierailevan KPV:n reppuun viisi osumaa, joista kolme tehtiin rangaistuspotkuista. KPV hävisi runsasmaalisen ottelun lukemin 5-2 (4-1). KPV:n maaleista vastasivat O-P Itälä sekä Kim Palosaari (kuvassa)

Vaikeaan vierasotteluun Kemiin matkannut KPV sai palata pitkähköltä reissulta Kokkolaan ilman pisteen pistettä. Kovaksi kotijoukkueeksi tiedetty PS Kemi vei nimiinsä kaikki kolme pistettä lauantai-iltapäivän kohtaamisessa.

Ottelun alku ei ollut ollenkaan hullumpi vierailijan kannalta, sillä vierasjoukkue pystyi pitämään ottelun alun kontrollissaan.

Yksi tilanne voi kuitenkin muuttaa kaiken, sillä ottelun 18. minuutilla KPV-puolustuksen Janne Hosio torjui Ozeias Gracianon puskun käsillään maaliviivalta. Pallo vietiin tilanteesta oikeutetusti pilkulle, mutta pienen arpomisen jälkeen erotuomari Simo Kivari ajoikin Tommi Halosen ulos kentältä Hosion sijaan. Tuomitun rankkarin toimitti KPV-maaliin Mikko Barsk.

Viitisen minuuttia myöhemmin pallo vietiin jälleen rankkaripisteelle, kun karkuun päässyt kemiläispelaaja jouduttiin kaatamaan. Barsk ei erehtynyt toisessakaan laukauksessaan, vaan vei kemiläiset kahden maalin karkumatkalle.

KPV nousi mukaan peliin O-P Itälän kavennuksen myötä. Maali syntyi puolen tunnin kohdalla, kun KPV sai nopean vastaiskun ja "Opa" toimitti pallon tolpan kautta verkkoon.

Kauaa ei riemua KPV-leirissä kestänyt, sillä Kokkolassakin kahdesti osunut Denis Santos kuittasi Itälän maalin vain kolme minuuttia myöhemmin viimeistelemällä varmasti läpiajostaan.

Kemi iski vielä kertaalleen ennen taukoa, kun Santos täräytti päivän toisensa komealla laukauksella.

Toisella puoliajalla edelleen rohkeasti kavennusmaaleja hakenut KPV saikin käytännössä kaikki päivän ilon aiheensa.

Reilu vartti ennen päätösvihellystä Kim Palosaari kavensi puskemalla vaihdosta kentälle tulleen Tarmo Koivurannan vapaapotkun maaliin. Osuma oli Palosaarelle ensimmäinen miesten edustusjoukkueessa.

PS Kemi iski kuitenkin vielä kertaalleen, sillä ottelun viime hetkillä sille tuomittiin jo ottelun kolmas rankkari. Tällä kertaa kemiläisten keskialueen kapellimestari Tuomo Könönen astui pallon taakse ja toimitti sen MM-kisatyyliin keskelle maalia tehden ottelun loppulukemiksi 5-2.

Loukkaantumisista kärsineelle KPV:lle ottelun ilonaiheiksi jäivätkin siis lähinnä Palosaaren ensimmäinen maali sekä tietenkin Tarmo Koivurannan paluu. Vastaavasti Tommi Halonen menetettiin kahden pelin ajaksi pelikieltoon.

Seuraavan kerran KPV on tulessa tulevana lauantaina, kun se saa vieraakseen FC Hämeenlinnan.







Takaisin
Yhteistyössä