Uutinen
KPV matkaa Kemiin

KPV:n bussi ottaa lauantai-iltapäiväksi suunnan kohti Kemiä, missä vastustajana odottaa yksi sarjan ennakkosuosikeista, eli paikallinen PS Kemi Kings.

Viime kierroksella kirvelevän kotitappion FC PoPalle kokenut KPV lähtee varmasti Kemiin sisuuntuneena, vaikkakin hieman siipirikkoisena. Poissa kokoonpanosta on edelleen liuta loukkaantuneita pelaajia, eikä esim. Jukka Hakalaa ja Tuomo Paavolaista nähdä kokoonpanossa lauantaina. Hakala kärsii akillesjännevammasta ja Paavolainen kävi viikolla polvensa kanssa magneettikuvissa. Myös O-P Itälän pelaaminen on hieman epävarmaa, sillä "Opa" teloi polveaan viime sunnuntaina. Niko Kalliokoski huilaa ottelun täyttyneen varoitustilin vuoksi.

Positiivisia uutisia sen sijaan on kuulunut sairastuvalta Tarmo Koivurannan paluun muodossa. "Tare" on harjoitellut joukkueen mukana jonkin aikaa, tosin pelaaminen huomenna Kemissä on vähintäänkin epävarmaa.

Kemin joukkueessa on myöskin kauden aikana ollut erilaisia loukkaantumisia, joten Oleg Eprintsevin tilalle valmentajiksi tulleet Kalle Huusko ja Arto Hakala painivat samanlaisten ongelmien kanssa kuin KPV-luotsi Jarmo Korhonenkin.

Vastustajana Kemi antaa KPV:lle todellisen mittarin pelatessaan loistavassa kunnossa olevalla Sauvosaaren kentällä. Fanaattisen kotiyleisön edestä ei kovin moni joukkue ole ilmaisia pisteitä hakenut, eikä niitä ole huomennakaan luvassa.

Ykkösen tasolle poikkeuksellisen nimekkäästä porukasta on nostettava esiin puolustuksen keskustasta Joonas Ikäläinen sekä Ozeias Fernando Graciano, jotka ovat tälle tasolle erittäin kovia tekijöitä. Keskikentällä peliä pyörittää joukkueen ehdoton tähti Tuomo Könönen, joka saa tukea Veikkausliigakokemusta omaavalta Jaakko Isteriltä sekä KPV:n nutussa pari kautta sitten pelanneelta Tommy Torvikoskelta. Kärjessä pelaa alati vaarallinen Denis Santos, joka maalasi Kokkolassa pelatussa tasapelissä kahdesti.

Ottelu pelataan Sauvosaaren takakentällä alkaen klo 16.







Takaisin
Yhteistyössä