

KPV kärsi kotitappion
KPV hävisi varsin kaksijakoisessa kärkiottelussa FC PoPalle maalein 1-2 (1-1). Kotijoukkueen maalista vastasi Irakli Sirbiladze.
Ottelun alku povasi hyvää kotijoukkueelle, sillä komeassa säässä myötätuuleen pelannut KPV myllytti hyökkäyksiään jatkuvasti kohti porilaismaalia. Kotijoukkue voitti käytännössä jokaisen kaksinkamppailun, eivätkä porilaisten viljelemät pitkät syötöt aiheuttaneet päänvaivaa KPV-puolustuksessa pelanneille Niko Kalliokoskelle ja Mika Lähderinteelle. Kotijoukkueen ensimmäinen maalipaikka siunaantui pikakiituri O-P Itälälle, jonka laukauksen eteen ehti kuitenkin PoPan puolustus. Ottelun avausmaali nähtiin vajaan puolen tunnin kohdalla, kun Aleksi Paavolaisen lähettämä keskitys päätyi muutaman pompun kautta Itälälle, joka tykitti pallon kohti PoPa-maalia. PoPa-kassari Lauri Pirhonen torjui pallon taakseen, mistä sen puski verkkoihin Irakli Sirbiladze. Riemua ei kuitenkaan kauaa kestänyt, sillä pari minuuttia myöhemmin pallo oli kotijoukkueen maalissa. Michael Akuffun antama matala kulma jatkettiin erinomaisesti takatolpalle, mistä Petri Viljanen jatkoi sen tyhjään maaliin. Kokkolalaisten kannalta tasoituksen katkeruutta lisää se, että kyseessä oli käytännössä ensimmäinen PoPan maalipaikka. Loukkaantumisista kärsinyt KPV on todenteolla joutunut Rouva Fortunan hampaisiin, sillä muutama minuutti ennen taukoa O-P Itälä väänsi polvensa sillä seurauksella, että joutui tulemaan vaihtoon ja pääsee ensi viikolla tutkituttamaan polveaan. Itälän loukkaannuttua alkoivatkin kotijoukkueen ongelmat. Toisella jaksolla vierasjoukkue PoPa määräsi ottelun tahdit. Se pystyi pelaamaan välillä näyttävääkin peliä läpi keskialueen kotijoukkueen tyytyessä hakemaan hyökkääjiään lähinnä pitkillä avauksilla. Jakson puolivälin paikkeilla vierasjoukkueen johto-osuma oli muutamien senttien päässä. Kentän parhaaksi pelaajaksi valittu Akuffu sai pallon kotijoukkueen harhasyötön jälkeen ja pommitti sen voimalla kohti KPV-maalin yläkulmaa. Juhani Koponen oli kuitenkin mies paikallaan ja ohjasi pallon riman kautta yli maalin. Tuomarikolmikko ei tätä tosin huomannut ja peliä jatkettiin maalipotkulla. Hetkeä myöhemmin pallo kolisi PoPan maalipuissa, kun pitkä avaus tavoitti Tom Melartin, jonka tarjoilusta Jussi Roiko pääsi ampumaan. "Roden" kierteinen sijoitus pomppasi kotijoukkueen harmiksi rimasta takaisin kentälle. Koko toisen jakson syöttöjensä kanssa tuskaillut KPV tarjoili PoPalle voittomaalin kymmenisen minuuttia ennen loppua. Turhan pallonmenetyksen jälkeen Akuffu pommitti tulisen laukauksen kohti KPV-maalia. Koponen torjui ensimmäisen laukausen, mutta paluupalloon ehti ensimmäisenä Juho Lehtonen, joka sijoitti lukemiksi 1-2. Tästä ei enään kotijoukkue toipunut ja vierailija PoPa pelasikin fiksusti jäljellä olleet minuutit pois pelikellosta ilman sen suurempia hässäköitä. Loukkaantumisestaan toipunut Aki Sipilä oli kotijoukkueen parhaimmistoa yhdessä Kalliokosken ja Lähderinteen kanssa. Vieraista erottui Akuffun lisäksi taitava Samu Ruisniemi. KPV:n loukkaantumistilanne alkaa olemaan jo surkuhupaisa, sillä jo aiemmiin loukanneiden lisäksi Itälän odotetaan olevan sivussa jonkin aikaa. Tämän lisäksi nivusvaivaisena pelannut Niko Kalliokoski otti varoituksen sillä seurauksella, että "Kalu" huilaa ensi viikonloppuna muun joukkueen matkatessa Kemiin. Takaisin |