Uutinen
Pentti Hietanen konsertoi Snellman-salissa

Suomen yksi tunnetuimmista ja valovoimaisimmista mieslaulajista, Pentti Hietanen, esiintyy Rakastan elämää -nimeä kantavassa konsertissaan Snellman-salissa lauantaina 27. helmikuuta.
- Täytettyäni 50 vuotta saavutin iän, jolloin tieni oli jo ehtinyt näyttää monet kasvonsa. Halusin koota kokoelman koskettavia lauluja elämästä iloineen ja suruineen ja sanoa niiden välityksellä: Rakastan sinua elämä, Hietanen kuvailee konserttinsa ohjelmistoa Kokkolan-esiintymisensä kynnyksellä.

Järjestelyissä on mukana myös KPV:n naisjoukkueen taustaryhmä.


- Koska viime syksyn kiertueeni ei ulottunut Kokkolaan, minusta on nyt järkevää tulla Snellman-saliin nimenomaan Rakastan elämää-ohjelmistolla. Edellisen kerran esiinnyin kokkolalaisyleisön edessä toissavuonna 25-vuotisjuhlakiertueellani.
Pentti Hietanen kuvailee konserttinsa sisältöä "hieman erilaiseksi", ja se on saanut hänen mukaansa erittäin hyvän vastaanoton.
- Konsertti alkaa kahdella italialaisella, minulle tehdyllä laululla.
Alkupuolella kuullaan myös nimikkokappale Rakastan elämää. Koska sen tekivät aikanaan tutuksi Georg Ots- ja Kauko Käyhkö-nimiset kuuluisuudet, minulla oli korkea kynnys löytää kappaleeseen oma tapani.

- Toinen jakso käynnistyy aika herkillä ja koskettavilla lauluilla. Sen jälkeen vuorossa on muun muassa rock-biisejä, Poika varjoiselta kujalta sekä Hectorin mainiosti sanoittama Vanhan kirkon puisto, alkuperäiseltä nimeltään MacArthur Park.
Suurelle yleisölle Pentti Hietanen tuli aikanaan tutuksi oopperamusiikin kautta. Nykyään häntä voi kuvata enemmänkin musiikin monialaosaajaksi, vaikka tenori-luonnehdinta istuu edelleen sitkeästi monen musiikinkuuntelijan mielissä.
- Ei se tietenkään haittaa, jos joku kutsuu minua yhä tenoriksi mutta kuvaus assosioi väärään suuntaan. Konserttini ohjelmistossa esimerkiksi ei ole yhtään klassista kappaletta. Valisen kappaleet sen mukaan, miten koen asiat sisälläni. Siinä tilanteessa ei useinkaan voi turvautua vain yhteen musiikkityyliin, Pentti Hietanen sanoo.

Lippuja voi hankkia www.lippu.fi tai ovelta hintaan 28 eur. Konserttiin on saatavilla myös yritysten VIP-lippuja hintaan 45 eur. Ota yhteyttä Peter Haldin 0400 665373.







Takaisin
Yhteistyössä